Harmaa aura

Ihmisen energiakenttä eli aura voi olla myös harmaa. Harmaa värihän kertoo usein arkisuudesta, tylsyydestä ja käytännöllisyydestä. Harmaa kaipaa yleensä vierelleen puhtaamman ja piristävämmän värin näyttääkseen hyvältä.

Harmaa aura kuuluu usein lahjakkaalle ihmiselle, jolla on myös hyvä intuitio. Heillä voi olla erityisiä lahjoja, kuten erilaisia luovia kykyjä.  Sen vuoksi he voivat olla myös herkkiä ja hyvin empaattisia ihmisiä. Herkkyyden vuoksi he haluavat pysyä mieluiten omalla mukavuusalueellaan.

Energiakentän harmaa väri kielii usein myös energiatukoksista ja hänellä voi olla myös vaikeuksia luottaa toisiin ihmisiin. Harmaa aura voi kertoa myös masennuksesta ja siitä, että henkilö ei enää saa mielihyvää ja iloa niistä asioista joista hän on pitänyt paljon aikaisemmin.

 

Lokakuisin terveisin Serena, 246,

Oletko emotionaalisesti estynyt

Tuntuuko jokainen päivä samanlaiselta harmaalta mössöltä? Etkö koe minkäänlaisia tunteita elämässäsi, kaikki on aina samanlaista. Oletko myös tukahduttanut täysin herkkyytesi, jonka voimalla elämäsi saisi enemmän väriä ja vivahteita.

Joissakin perheissä on tunteista puhuminen tukahdutettu täysin. Jos on näyttänyt tunteita, sinua on voitu pilkata, halveksia tai sinulle on jopa naurettu. Niinpä olet oppinut peittämään tunteesi täysin muilta ihmisiltä, lopulta jopa omalta itseltäsi. Olosi on myös täysin tyhjä, alat uskoa että sinun täytyy käyttäytyä täysin kylmästi ja tunteettomasti.

Kun ihmiset näyttävät avoimesti tunteitaan, saatat jopa tuntea halveksuntaa surun, ilon ja vihan näyttämistä kohtaan. Alat myös vältellä tunnelatausta sisältäviä tilanteita, koska tunnet olosi silloin vaivautuneeksi ja epämiellyttäväksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.