Kuudes aisti

Ihmisellä on viisi aistia, maku, haju, kuulo, tunto ja näkö, jotka kaikki tietävät. Mikä sitten on tämä salaperäinen kuudes aisti, josta aina silloin tällöin puhutaan? Kuudennella aistilla on monta nimeä, sitä sanotaan muun muassa ennalta aistimiseksi ja intuitioksi. Minä vain tiesin että näin on, kuulen usein sanottavan.

Minulle kuudes aisti kertoo usein asioita. Usein asiat ovat menneet juuri niin kuten olen pelännytkin niiden menevän. Unet tuovat minulle viestejä, nuorena näin unessa luokkatoverini isän äkillisesti kuolevan. Jonkin ajan kuluttua niin kävikin, myönnän että silloin hieman säikähdin. Muulloinkin olen nähnyt unia, jotka sitten myöhemmin toteutuvat.

Sanotaan, että oma intuitio on se, mihin kannattaa aina luottaa. Eläimetkin menevät vaistonsa varassa ja selviytyvät usein sen avulla hengissä. Miksei sitten mekin.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Lasten kanssa

Oletko joutunut keskustelemaan lastesi kanssa vallitsevasta maailmantilanteesta, kuten sodasta? On täysin normaalia, että ajatukset sodasta aiheuttavat ahdistusta, pelkoa, vihaa ja surua niin lapsissa kuin aikuisissakin.

Tärkeää on selvittää, mitä lapset tietävät asiasta jo etukäteen. Lapsille kannattaa sanoa, että me olemme turvassa ja ihmiset ympäri maailmaa tekevät kovasti töitä saadakseen aseellisen konfliktin loppumaan ja rauhan syntymään. Jokaiseen kysymykseen ei ole pakko löytyä vastausta. Vastauksia kannattaa etsiä vain luotettavista lähteistä, kuten kansainvälisten järjestöjen sivuilta.

Lapsille voi kertoa siitä, miten avuntarvitsijoita autetaan. Tunne siitä että tekee itsekin jotain hyvää,  saa usein mielen tuntumaan paremmalta. Lapsen vointia kannattaa tarkkailla ja häneltä voi kysyä, miltä hänestä tuntuu ja miten hän voi. Hänen on hyvä tuntea, että luotettava apu on aina lähellä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Stressistä selviytyminen

Stressiä voi aiheuttaa monikin asia. Yleensä se tulee siitä, kun on liikaa asioita hoidettavana ja tuntuu siltä ettei millään selviä kaikesta ajoissa. Raha-asiatkin voivat stressata, tuntuu siltä etteivät rahat riitä millään kaikkiin hoidettaviin laskuihin. Pieni stressi ei ole haitallista, mutta liiallinen stressi vaikuttaa uneesi ja sitä myötä koko terveydentilaasi.

Stressiin voi liittyä ahdistusta, masennusta ja lamaannusta. Tärkeää tässä tilanteessa on haitallisista ajatuksista irrottautuminen. Voit nimetä tunteen ja päästää siitä irti. Sen jälkeen voit keskittyä olennaiseen. Mieti niitä asioita ja arvoja, joita pidät itsellesi tärkeinä. Elä näiden valitsemiesi arvojen mukaan.

Älä ole liian ankara itsellesi. Kun olet itsellesi lempeä, pystyt ja jaksat myös auttaa enemmän muita. Aika on näihinkin asioihin paras lääke. Voit myös kirjoittaa kaikki ikävät asiat paperille ja katsoa kun se palaa, sitten voit päästää niistä kaikista irti.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Masennuksesta

Moni meistä masentuu, kun aurinko lakkaa paistamasta ja tulee pitkä ja pimeä syksy. Ehkä juuri pimeyden ja kylmyyden vuoksi elämä alkaa tuntua toivottomalta ja tarkoituksettomalta. Toinen masennusbuumi onkin sitten keväällä kun lumet alkavat sulaa, purot solista ja aurinko paistaa jälleen lämpimästi.

Kuka tahansa meistä voi masentua, se ei tarkoita että olisit jotenkin huonompi tai heikompi kuin muut. Masennukseen liittyy tietty toimintakyvyn lamaantuminen, eli et saa aikaan niin paljon kuin yleensä saat.

Masennukseen saat apua keskustelemalla lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa, masennuksen hoitoon käytetään sekä terapiaa että lääkitystä. Masennuksen kanssa ei kannata jäädä yksin. Yritä edes käydä pienellä kävelyllä ja muista tehdä asioita joista saat iloa ja hyvän mielen.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Sadonkorjuun aika

Seuraavaksi nostin kortin yltäkylläinen sadonkorjuu eli Bountiful Harvest, tämähän kuulostaa lupaavalta 🙂 Meidän on mahdollista löytää rakkauden lähde ja resurssit, joita universumi ja Äiti Maa meille tarjoavat.

Meidän mahdollisuuksia hyödyntää näitä resursseja ei rajoiteta, kuten sanotaan, kaikki on mahdollista. Koska universumissa on rajattomasti kaikkea runsautta ja resursseja, meillä kaikilla on niihin oikeus ja mahdollisuus. Eli meidän kannattaa pyytää asioita enkeleiltä ja universumilta.

Kolmas kortti oli seikkailu eli Adventure. Meidän kannattaa seurata kaikkea mikä inspiroi meitä ja mistä saamme iloa ja nautimme. Matkustaminen kannattaa aina niin näemme uusia upeita paikkoja ja tapaamme uusia ja mielenkiintoisia henkilöitä. Rutiinien rikkominen kannattaa aina, koska silloin on mukavampi uutta kokeneena palata jälleen takaisin.

Nautitaan kaikki nyt siitä, mitä tämä kaunis syksy meille tarjoaa,

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Luonnon viestit

Millaisia viestejä luonto on kuiskannut Sinun korviisi? Vai aistitko näitä salaisia viestejä intuition avulla? Syksyn tuoksu, kohta sataa koska linnut lentelevät alhaalla ja pyydystävät hyönteisiä.

Myös loppukesästä yltyvä tuuli tuo viestejä syksyn saapumisesta ja kevättalven lämmin aurinko ja veden tippuminen räystäistä jääpuikkoineen tuo viestejä jo lähestyvästä keväästä.  Kesällä tummenevat pilvet viestivät sateista ja painostava tunne ilmassa enteilee ukkosta… Mutta sateen jälkeen paistaa aina aurinko, eikö?

Nostin oraakkelikortteja Angela Hartfieldin ja Josephine Wallin pakasta Nature´s whispers. Ensimmäisenä nousi tauko kortti, joka kertoo että joskus tarvitsee vain odottaa, että uudet asiat virtaavat elämääsi. Anna niille lupa tulla ja hyväksy nämä asiat.  Sinun tarvitsee vain haluta jotain uutta voidaksesi saavuttaa uuden ulottuvuuden elämässäsi. Seuraavassa postauksessani kerron vielä lisää luonnon viesteistä.

Serena, 246.

 

 

Rajoitukset

 

 

Seuraava kortti rajoittaakin meidän elämäämme poistettavissa olevien pelkojen lisäksi. Eli meillä on rajoitteita, voimme asua oman mielemme aiheuttamassa vankilassa. Minä en voi tehdä sitä, enkä tätä. Mitähän muutkin siitä sanoisivat, jos tekisin niin. Opetuksena on, että meidän ei tulisi välittää muiden sanomisista, vaan elää rohkeasti omaa elämäämme.

Tämä kortti edustaa vahvasti miekkakortteja Taroteissa, koska nekin ovat mieltä ja ajatuksia, usein esteitäkin ilmaisevia kortteja. Ja useimmiten nämä esteet ja rajoitukset ovat rakennettuja pelkästään meidän omassa mielessämme.

Tämän ajan, jonka olemme mielemme vankilassa, voimme käyttää lepäämiseen ja vaikka ulospääsystä meditoimiseen. Voimme myös miettiä, mikä on seuraava askel, jonka otamme kun olemme koonneet taas voimamme mennäksemme eteenpäin.

Ihanaa sunnuntaipäivää juuri Sinulle, Serena, 246.

 

Pelot

 

Pelot ovat meille haitallista energiaa, jotka voivat rajoittaa tekemisiämme. Ainakin ne aiheuttavat meille epämieluisia tunteita ja energioita. Ne voivat myös estää meitä tekemästä asioita,  joita todella haluaisimme tehdä. Me voimme pyytää enkeleitä päästämään meidät irti peloistamme ja auttamaan tässä irti päästämisen prosessissa.

Voit myös listata paperille ne pelot, jotka vaivaavat Sinua. Kun näet ne kirjoitettuna, mieti, miten todellisia ja ajankohtaisia ne ovat. Meidän eteemme ei aseteta sellaisia haasteita elämänpolullemme, joista meidän olisi mahdoton selvitä. Me voimme myös pelätä epäonnistumista ja jos menestymme, voimme pelätä myös elämänmuutoksia.

Me voimme lähettää myötätuntoa, rakkautta ja valoa myös kaikille peloillemme. Ne eivät ole ylivoimaisia, ne voivat kertoa että olemme menettäneet uskon jumalaiseen johdatukseen.

Pelotonta viikonloppua juuri Sinulle, Serena, 246.