Maljojen ässän energioissa

Taroteissa Maljat kuvaavat rakkautta, luovuutta, ihastusta ja tunne-elämää. Ne kuvaavat myös inspiraatiota ja upo uusia tunnesiteitä. Tämä kortti, Maljojen Ässä, kertoo voimakkaista ihan sydäntä pakahduttavista positiivisista tunteista.

Anna tunteidesi virrata vapaasti, koska tämä kortti voi kertoa myös rakkaudesta universumiin ja omaan itseensä.  Jos tällä hetkellä ei tunnu siltä, ole kärsivällinen, sillä aikasi tulee vielä koittamaan.

Maljojen ässä voi kuvata myös luovuutta,  joka iskee kuin salama kirkkaalta taivaalta. Nyt on hyvä aika lukea kirja, kirjoittaa itse, käydä elokuvissa tai maalata ja piirtää.  Hakeudu virtaavan veden ääreen, hakeudu luontoon ja pidä hyvää huolta itsestäsi. Jos et pysty puhumaan tunteistasi, voit aina kirjoittaa tai maalata.

Joskus tunteet voivat olla liiankin myrskyäviä, maadoita itsesi niin tunteesikin tulevat rauhoittumaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Miekkojen kuningattaren energioissa

Seuraavaksi meille nousi määrätietoinen, omista rajoistaan tiukasti huoltapitävän Miekkojen Kuningattaren kortti. Hän ei anna koskaan tunteiden vaikuttaa omaan päätöksentekoonsa, vaan hän tekee ratkaisunsa puhtaasti järjellä. Hän ei välitä, mitä muut hänestä ajattelevat.

Tämä kuningatar on myös jalat tiukasti maassa hyvin maadoittuneena. Hänellä on myös hyvä auktoriteetti ja hän ei elä suinkaan muita miellyttääkseen. Hän tietää oman arvonsa ja kunnioittaa itseään, ollen samalla vahva ja itsenäinen nainen.

Mieti, millä elämäsi osa-alueille tarvitset tällaista Miekkojen Kuningattaren itsetietoisuutta. Tunteista puhuminen ei ole hänen vahvin alueensa.  Hän on läpeensä rehellinen, joten hän voi olla joskus turhankin suorapuheinen. Kääntöpuolena hän suojelee välillä liikaakin omaa sisintään ja tunteitaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

 

 

Tarottulkintaa alkukesälle

Viimeinkin kesäkuu on koittanut ja pian alkaa lapsilla kesälomat ja saamme nauttia ainakin hetken aikaa tavanomaista lämpimämmästä säästä. Pyysin jälleen johdatusta tarotkorteilta, ja ensimmäiseksi nousikin Suuren Arkanan kortti Kohtalonpyörä. Lyhyesti sanottuna se voi kertoa odottomattomasta onnesta, onnekkaasta sattumasta ja karmallisesta ihmissuhteesta.

Tämä kortti on tarotpakan numero kymmenen, jossa ykkönen merkitsee Taikuria ja nolla Narria.  Lisäksi tarotkortissa on kaikkien horoskooppimerkkien symbolit. Se kertookin eräänlaisesta käännekohdasta elämässä. Voi olla niin, että jokin pitkäaikainen haave on toteutumassa, kunhan oikea aika koittaa. Nyt on aika korottaa omaa värähtelyään, eli nyt kannattaa keskittyä nimenomaan positiivisuuteen.

Niin rahassa kuin rakkaudessakin on nyt hyvät mahdollisuudet joko tavata uusi kumppani tai sinulla voi olla onnea myös rahan suhteen.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

 

Maljojen kolme

Nyt on aika juhlistaa kevättä ja keväällä ammatteihin ja ylioppilaaksi valmistuvia. Näihin kaikkiin liittyy ilon ja onnen kortti Maljojen kolme, jossa maljat ovat täpötäynnä iloa tuovaa ja raikastavaa nektaria juhlistamaan elämäämme kevään kynnyksellä. Tämä kortti kuvastaa myös yhteistyötä, ystävyyttä ja ennenkaikkea juhlaa.

Juhlan ei tarvitse olla mikään suuri tapahtuma. Se voi olla keväinen retki, jota juhlistetaan kivalla napostelemisella ja maljalla penkillä auringon paisteessa. Nyt on ilon ja naurun aika sekä on aika myös nauttia elämästä ilman huolen häivää.

Tällä kortilla on myös yhteisen tekemisen sanoma. Yhdessä olemme aina vahvempia ja jos toteutamme jotain luovaa tai muunkinlaista projektia yhdessä, useammalla ihmisellä on enemmän ajatuksia ja uusia ideoita paremman lopputuloksen saamiseksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Uusi aikakausi

Seuraavaksi meille nousi tarot korttipakasta Suuren Arkanan tarot kortti Tuomio eli aikakausi, eli jokin tietty aika päättyy elämässämme. Elämäämme voi jopa tulla kauan odotettu käännekohta! Voimme tulla jälleen elämässämme risteykseen, jossa meille tulee valinnan paikka mihin suuntaan lähdemmekään kulkemaan elämänpolullamme.

Sinut tullaan herättelemään jollain tavalla pois horroksesta jossa olet ollut, pois mukavuusalueeltasi kohti uusia jännittäviä haasteita. Mikä on sinun kutsumuksesi? Oletko jo löytänyt elämäntehtäväsi? Pystytkö nyt jo elämään arvojesi mukaista elämää vai onko sinulla vasta aikomus alkaa tehdä niin.

Tämä kortti kertoo myös anteeksiannosta, nyt on aika jättää lopullisesti taaksepäin vanhat vihat ja kaunat. Anna ensin muille anteeksi ja sitten myös itsellesi anteeksi. Pidä itselläsi vain ne asiat,  joita todella tarvitset.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Tarottulkintaa toukokuulle

Viimeinkin kevät on tullut ja lumet sulaneet pitkällisen ja oikukkaan talven jälkeen. Pyysin henkimaailmalta ohjausta, kun nostin meille tarotpakastani kolme viestikorttia toukokuulle. Ensimmäiseksi meille nousikin voimallinen Miekkojen Ässä.

Miekat kertovat yleensäkin ajatuksista ja peloista. Miekkojen ässä kuvaa mielen rajattomia mahdollisuuksia tällä kertaa täysin ilman pelkoja.

Tämä kortti kertoo meille, että tulet oivaltamaan todella jotain uraa uurtavaa. Tämän erittäin yllättävän oivalluksen jälkeen kaikki on hetken aivan selkeää ja kirkasta. Tämä kortti kertoo myös että on muutosten aika, on aika tehdä lopultakin muutoksia omassa elämässään. Sinun tulee myös poistaa esteet elämästäsi tämän oivalluksen tieltä. Miekkojen ässä kertoo myös älykkyydestä ja nopeasta etenemisestä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Maailmankaikkeuden energiaa

Onneksi olkoon valmistumisen johdosta. Nyt keväällähän vietetään yleensä valmistujaisjuhlia, ja olet nyt suorittanut kierroksen joka aikoinaan lähti rohkeasta ja uskaliaasta Narrista liikkeelle. Voit olla nyt hyvin väsynyt, mutta nyt Sinun on aika olla onnellinen ja tyytyväinen saavutustesi suhteen.

Maailmankaikkeuskortti kertoo Sinun olevan oikeaan aikaan oikeassa paikassa elämäntehtäväsi suhteen. Sinä olet enkelien ja valonauttajien johdatuksessa.

Maailmankaikkeus voi  myös tarkoittaa parisuhdestatuksen muuttumista tai suuren projektin päättymistä valmistumisen lisäksi. Nyt sinun on myös aika matkustella ja avartaa muutenkin maailmankuvaasi. Tähän asti keräämistäsi kokemuksista on paljon hyötyä elämänpolullasi, nyt on myös aika nauttia elämästä.

Käänteisenä tämä kortti voi kertoa pelosta tehdä muutoksia elämässäsi.  Voit myös rakastua aina samankaltaiseen tyyppiin etkä halua oppia virheistäsi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Lanttien kolmen energiat

Lanttien kolme kuvaa nimenomaan  yhdessä työskentelyä eli tiimityöskentelyä. Yhdessä olemme aina vahvempia kuin yksin, kunhan vain puhallamme yhteen hiileen. Lanttien energia on hidasta, joten valmistuva työ ei ole valmis suinkaan yhdessä yössä, vaan kyseessä on useamman hetken kestävä pitempi kestoinen projekti.

Koska meillä on erilaisia kykyjä ja lahjakkuuksia, meidän tulisi kertoa kyvyistämme myös muille. Kun opimme delegoimaan tehtäviämme muille, tulemme saavuttamaan myös unelmamme nopeammin. Tämän kortin energiat ovat harmoniset, asioista keskustellaan sopuisasti ja neuvotellaan yhdessä miten projekti toteutetaan. Nyt ei kannata vähätellä itseään vaan pitää tuoda rohkeasti vahvuutensa esiin.

Käänteisenä kortin merkitys on se, ettei riittävää konsensusta synny koska asioista ei keskustella riittävästi.  Voi myös olla niin, että on lähdetty liikkeelle ennen asian tarpeeksi huolellista kartoittamista.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Tarottulkintaa huhtikuun lopulle

Nostin Aleister Crowleyn pakasta kolme tarotkorttia huhtikuun lopulle, jotta saisimme selville mitä energioita lopppukevät meille tarjoaa tänä vuonna.  Ensiksi meille nousikin energinen ja voimia tuova Sauvojen kaksi -kortti.

Tämän energiaa uhkuvan kortin sanoma on, että nyt olisi korkea aika tehdä päätöksiä elämämme suhteen, jotta pääsisimme lähemmäksi unelmiemme toteuttamista. Sinun tulisi nyt tarkastella maailmaasi ja elämääsi huolellisesti, mieti, mikä on Sinun elämäntehtäväsi ja miten pääsisit lähemmäksi sen toteuttamista.

Ota huomioon kaikki mahdolliset  riskit ja tarkastele asioita useista erilaisista perspektiiveistä. Voit myös kysyä neuvoa asiantuntijalta. Uskalla unelmoida ja visioida suuresti, miten voisit tehdä maailmasta paremman paikan elää.

Tulevaisuus on avoin Sinulle, nyt on aika uskaltaa toteuttaa haaveita, mihinkään ei ole kiire.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Miekkojen 6 energiat

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä korttina meille nousi pienestä arkanasta Miekkojen kuusi, joka kuvaa nimenomaan siirtymävaiheiden energioita.

Tämän kortin noustessa on aika vaihtaa maisemaa. Kyseessä voi olla joko parisuhde tai työpaikan vaihtaminen. Lähtö ei välttämättä ole aina niin helppo, mutta välttämätön. Nyt on tärkeää jättää tuttu ja turvallinen ja lähteä matkalle kohti tuntematonta.

Miekkojen kuusi kuvaa järjellä ja logiikalla tehtävää asioiden muutosta. Se voi kuvata joko muuttoa tai työn puolesta tehtävää matkaa. Se voi merkitä myös sitä, että nyt olisi hyvä ottaa etäisyyttä vallitsevaan tilanteeseen.

Käänteisenä tämä kortti voi ilmaista muutosvastarintaa, pidät menneestä kynsin ja hampain kiinni etkä haluaisi millään muutosta vaikka se olisikin korkeammaksi parhaaksesi ja välttämätöntä päästä eteenpäin.

Soittelemisiin, Serena, 246