Kuumerkki

Oletko koskaan tutkinut omaa astrologista syntymäkarttaasi ja selvitellyt missä merkeissä ja huoneissa sinun omat planeettasi ovat sijainneet syntymähetkelläsi?

Aurinkomerkkihän on tunnetuin, meistä miltei jokainen tietää mikä hänen oma horoskooppimerkkinsä on. Kuumerkki ei ole niin tunnettu, vaikka kuun sijainti syntymähetkelläsi vaikuttaa paljon sinun sielunmaisemaasi. Kuumerkkisi perusteella saa selville sielusi syvimmät toiveet ja tarpeet.

Kuumerkki tulee esille parhaiten silloin, kun toimit vaistosi varassa. Jos hermostut oikein kunnolla tai sinut valtaa kova nälkäkiukku, myös sisäinen lapsesi nousee valloilleen.

Jos haluat selvittää oman kuumerkkisi, netistä löytyy taulukoita, sillä kuu sijaitsee kaksi ja puoli päivää kuukaudessa tietyssä eläinradan merkissä. Astrologit tekevät suurempia tulkintoja omasta syntymäkartastasi.

Tulkintaterveisin, Serena, 246.

Mikä on superkuu

Viime yönä oli superkuu, eli kuu oli noin neljäkymmentätuhatta kilometriä lähempänä maata kuin tavallisesti. Tällöin se myös loistaa noin kuusitoista kertaa kirkkaampana,  moninkertaisesti entiseen verrattuna ja on noin seitsemän prosenttia tavanomaista suurempi. Täysikuu tulee vain yhdestä kolmeen kertaan vuodessa näin lähelle maa planeettaame.

Superuusikuuksi nimitetään sitä ilmiötä, kun uusikuu on lähempänä maata. Kuun kiertorata vaihtelee, niin sen vuoksi kuu voi olla vuoroin kauempana ja vuoroin lähempänä maata. Kuun kiertorata on myös soikean mallinen.

Seuraavan kerran superuusikuu voidaan havaita vasta syksyllä 2025, eli vajaan vuoden päästä. Se kannattaa bongata silloin kun kuu nousee horisontista, koska se on silloin näyttävimmillään.

Marraskuista superkuuta nimitetään myös majavankuuksi, koska majavilla on silloin tapana kerätä ruokavarastojaan talveksi ja ne myös vahvistavat patojaan.

 

Soittelemisiin, Serena, 246.