Ahdistus on sen verran ikävä tunne, että haluaisimme siitä eroon mahdollisimman nopeasti. Periaatteessa ahdistus on häpeää ja pelkäämme, ettemme selviydy enää tukalasta tilanteestamme. Se on pohjimmiltaan pelkoa ja voi aiheuttaa meille esimerkiksi unettomuutta ja mahdollisesti myös rintatuntemuksia.
Ahdistus on suurelta osaltaan myös turvattomuuden tunnetta ja meidän tulee mieli paeta henkemme edestä. Meidän tulisi löytää joku turvallinen henkilö, jonka kanssa voimme puhua siitä kuinka aiheellista meidän ahdistuksen tunteemme on. Mikä on pahinta, mitä meille voisi tapahtua? Onko pelkomme aiheellinen?
Riittävä lepo, uni, liikunta ja säännöllinen ruokailurytmi auttaa meitä voimaan paremmin sekä lieventää meidän ahdistuksemme tunnetta. Sinun kannattaa myös keskittyä merkityksellisiin ja palkitseviin asioihin elämässäsi.
Kesäisin terveisin Serena, 246.