Tänään vietetään ympäri Suoman kansallista veteraanipäivää, sillä Lapin sota ja toinen maailmansota päättyi suomessa. 27. huhtikuuta 1945, kun Saksan vuoristoarmeijan joukot vetäytyivät Norjan puolelle Kilpisjärvellä. Tällä juhlalla on kaatuneiden muistopäivää rauhanomaisempi luonne.
Veteraanipäivä on liputuspäivä ja juhlapäivä, jota vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1987 silloisen pääministeri Kalevi Sorsan ehdotuksesta.
Vein tyttäreni aamupäivällä Veteraanijuhlaan, sotilaat pysäyttivät loppusuoralla ja kysyivät millä asialla olemme liikkeellä ja kyseessähän oli kuoroesiintyjän kuljetus juhlapaikalle. Yleisöön menijät puhallutettiin vielä matkan varrella.
Itse avasin telkkarin, koska kyseinen juhla televisioidaan valtakunnallisella ykköskanavalla ilmeisesti sen johdosta, koska tuore presidentti Alexander Stubb saapuu myös paikalle. Oma tytär esiintyy paikallisien musiikkiluokkien Fading -kuorossa. Paikalla on myös solisteja ynnä muita esiintyjiä.
Soittelemisiin, Serena, 246.