Aseita narsistia vastaan

Myös narsistilla on useita heikkoja kohtia, jotka saavat heidät putoamaan kuvittelemaltaan jalustalta. Yksi näistä on täydellinen hänen sanojensa ja tekojensa huomioimatta jättäminen. Muutenkin paras keino pysyä heistä erossa on etäisyyden pitäminen, mutta narsisteja voi löytyä perhepiiristä tai työpaikoilta.

Heidän kommenttiensa täydellinen kyseenalaistaminen tai huomioimatta jättäminen on myös keino saada hänet hämilleen. Eräs tuntemani narsisti kertoi kuuluvansa Mensaan, mutta hänen toimintansa ei tukenut lainkaan tätä väitettä eikä todistusaineistoakaan löytynyt.

Narsistien on myös erittäin haastellista analysoida omaa toimintaansa, minkä vuoksi he tekevät näitä ilkeitä ja pahoja asioita. Heille tulisi kyetä myös sanomaan “ei” aina kun mahdollista ja asettaa heidän toiminnalleen rajat. Yksinäisyys on myös heidän vihaamansa asia, koska he imevät ravintonsa toisista ihmisistä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Itsekeskeinen vai narsisti

Itsekeskeinen ihminen ei tarvitse toisia ihmisiä, hän voi keskittyä itseensä yksikseen omissa oloissaan. Mutta nimenomaan  narsisti tarvitsee muita ihmisiä kokeakseen sitä suurta aiheetonta ylemmyydentunnetta.

Narsistille tyypillistä on myös ihan omien sääntöjen laatiminen. Siksi heidän menettelynsä on usein moraalitonta ja epäeettistä. Rikollisuudella ja narsismilla on hyvin korkea yhteys. Narsisti sortuu usein käyttämään muita ihmisiä törkeästi hyväkseen jopa rikollisella tavalla.

Itsekeskeisyys on määritelty alle 8 -vuotiaiden lasten ajattelutavaksi. Tämä sama ajattelumalli jatkuu itsekeskeisillä ihmisillä aikuisikään saakka ja he pysyvät tunne-elämältään kypsymättöminä. Heille on väliä vain omilla ajatuksilla ja mielipiteillä.

Narsistille tyypillistä on toisen manipulointi ja hän käyttää röyhkeästi hyväkseen toisen tunteita voidakseen hallita muita niiden avulla.

Soittelemisiin, Serena,246.

 

Lisää narsismista

Tyypillistä narsistille on ylemmyydentunne, hän pitää usein itseään täysin aiheetta maailman kauneimpana ja älykkäimpänä ihmisenä. Hänelle on tyypillistä myös tietty lyhytjänteisyys, eli hän ei kykene pitkäaikaiseen opiskeluun ja pitkät työsuhteet voivat olla hänelle erittäin haastavia.

Narsistilla on myös vain oikeuksia, eikä mitään velvollisuuksia. Narsisti rakastaa rakastumista yli kaiken, ja aluksi hän voi tuntua suhteessa ihanalta sielunkumppanilta. Mutta ajan kanssa hän alkaa peilata itseään kumppaniinsa, ja kun vain toisessa on vikaa eikä hänessä, suhde kuihtuu nopeasti.

Narsistilta puuttuu myös täysin sairaudentunne, eli hän kokee, ettei häntä ymmärretä ja häntä kohdellaan aina väärin.  Mikään ei voi koskaan olla hänen syytään, koska hän tekee aina kaikki oikein. Hän rakentaa elämäänsä valheella valheen päälle.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Narsismista

Koetko joskus joutuneesi narsistin uhriksi? Monella voi olla nykyaikana sen tapaisia kokemuksia, että hänestä tuntuu siltä että on ollut tekemisissä aidon narsistin kanssa. Sanotaan, että miltei meissä jokaisessa olisi hieman narsistia. Mutta todellinen narsisti ei kykene aitoon empatiaan eikä pitkäkestoisiin ihmissuhteisiin.

Tällainen ihminen voi aluksi olla mitä miellyttävin, hauskin ja ihanin persoona. Ajan kuluessa hänestä tulee esiin ikäviä ja ahdistavia puolia. Kuulet itsestäsi mitä ihmeellisimpiä syytöksiä ja hän voi eristää sinut muista ystävistäsi.

Narsisti peilaa jatkuvasti itseään toiseen ihmiseen. Riitatilanteessa häneltä voi tulla ihmeellisiä syytöksiä, jotka itseasiassa ovatkin kertomuksia hänestä omasta itsestään. Tyypillistä narsistille on kertoa väritettyjä tarinoita toisista ihmisistä, joissa asiat on muutettu ja vääristelty hirvittäviksi ja rumiksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Ystävänpäivä

Huomenna vietetään jälleen Suomessakin jo kovasti kaupallistunutta ystävänpäivää. Tämä tapa on alun perin peräisin Yhdysvalloista, sillä amerikoissa on vietetty tätä Valentinen päivää jo ainakin vuosisatojen ajan. Siellä päin  sitä pidetään nimenomaan rakastavaisten päivänä. Samoin Englannissa ja Ranskassa Valentinen päivän vietolla on pitkät perinteet jopa 1300 -luvulta saakka. Suomessa tätä päivää alettiin viettämään vasta 1980-luvulla.

Tämäkin tapa on peräisin jo antiikin Roomasta, jossa nuoret miehet uhrasivat koiria sekä vuohia hakaten vastaanottajia vuohennahoilla.  Luonnon jumalaa, Pania, sekä naisten ja hedelmällisyyden jumalatarta, Junoa, kunnioitettiin näillä uhrilahjoilla.  Tämän tavan uskottiin lisäävän hedelmällisyyttä.

Rusettiluistelu on ollut suosittu tapa viettää ystävänpäivää. Koti-Suomessa lähetellään pääasiassa kortteja ja annetaan ystäville pieniä lahjoja.

Muista että jokainen päivä on ystävänpäivä!

Soittelemisiin, Serena, 246.

Surun käsittelystä

Luin artikkelin, jossa kerrottiin kun Englannin nykyinen kuningas Charles kertoi prinssi Harrylle äitinsä menehtyneen auto-onnettomuudessa. Pala nousi kurkkuuni, kun luin Charlesin vain koskettaneen kädellään jonkin aikaa nuoren prinssin polvea ja kertoneen kaiken kyllä järjestyvän ennemmin tai myöhemmin. Sen jälkeen Charles oli poistunut paikalta.

Prinssillä oli ilmeisesti ollut nuorempana nanny eli lastenhoitaja, jonka tuki jo 8 -vuotiaalla prinssillä nyt puuttui. Kukaan ei halannut ja tukenut häntä eikä antanut aikuisen tarjoamaa tukea järkyttävässä kriisitilanteessa.

Tämä tapaus, äidin varhainen tapaturmainen kuolema on vaikuttanut ratkaisevasti nuoren prinssin elämään. Kuollessaan prinsessa Diana oli epätoivottu ja  skandaaleja herättävä henkilö hovissa. Käsittääkseni koko tapaus yritettiin lähinnä vaieta kuoliaaksi, mikä tietysti oli maailmanlaajuisen huomion vuoksi haasteellista.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Masennuksesta

Erityisesti tunnolliset suorittajat voivat kärsiä täysin tietämättään masennuksesta. Yksi näistä oireista on se, ettei mikään enää tunnu oikein miltään. Voit olla voimaton, et kiinnostu enää mistään kuten ennen ja mielialasi on mataja ja olet entistä väsyneempi.

Pitkäaikainenkaan lievä masennus ei aiheuta täydellistä  lamaantuneisuutta ja täydellistä toimintakyvyttömyyttä. Tähän masentuneisuuteen liittyy elämänilon katoaminen. Ennen mukavina ja mielenkiintoisena pitämäsi sinua ilahduttavat asiat voivat olla muuttuneet täysin mitään merkitsemättömiksi.

Et enää nuku kuten ennen, voi olla että podet unettomuutta tai nukut todella huonosti. Jotkut voivat nukkua erittäin paljon. Myös ruokailussa voi esiintyä eroja, ruokahalusikaan ei enää ole kuten ennen. Lisäksi ajattelet jatkuvasti negatiivisia asioita itsestäsi ja elämästäsi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Maailman energia

Nyt taitaakin olla voimakkaiden energioiden ja suurten asioiden muutosrikas ajanjakso, koska tähän tulkintaan nousi kokonaiset kolme kappaletta Suurten Salaisuuksien kortteja.

Voit nyt onnitella itseäsi, olet saanut jonkin vaikean ajanjakson päätökseen kunnialla. Itsekin olen tehnyt tämän kuukauden aikana ison elämänmuutoksen ja voin todeta että nämä nostamani kortit resonoivat ainakin omaan elämääni.

Tämä kortti kertoo Sinun olevan oikealla polulla ja oletkin tehnyt oikeita päätöksiä elämässäsi. Maailma -kortti kertoo myös henkisestä kasvusta ja siitä, että olet voinut löytää oman elämäntehtäväsi.

Maailmakortin negatiiviset puolet liittyvät uskallukseen, et jostain syystä rohkene tehdä päätöksiä asioidesi suhteen. Voit myös jämähtää rakkauselämässäsi tapailemaan aina samankaltaisia sinulle ei niin sopivia tyyppejä.

Soittelemisiin, Serena, 246.