Musiikin lahja

Enkelit muistuttavat meitä musiikin tuomasta ilosta ja nautinnosta. Sen energia voi helposti kohottaa mielemme maallisten murheiden yläpuolelle. Kauniin musiikin kuunteleminen vie meidät nimittäin kohti jumalallista kirkkautta. Tänäänhän on illalla euroviisut, en tiedä onnistuvatko kaikki siellä esitetyt kappaleet kohottamaan meidän mielialaamme näin erinomaisesti 🙂

Tämän vuoksi enkelit kehottavatkin sinua kuuntelemaan enemmän musikkia josta pidät ja myös hyräilemään sekä lauleskelemaan itseksesi, koska se tulee kohottamaan sinun mielialaasi. Oletko harkinnut kuoroon tai yhtyeeseen  liittymistä tai jonkin instrumentin soittamista, nyt sen harjoittelun tai soittamisen  aloittamiseen olisi oivallinen aika.

Kun ilmennät sinulle annettuja musikaalisia lahjojasi, enkelit kertovat että sinua voidaan alkaa pitää jopa maanpäällisenä enkelinä sinulle suotujen upeiden lahjojesi ansiosta!

Keväsin terveisin Serena, 246.

Lankalauantai

Tänään vietetään pääsiäisviikon eli hiljaisen viikon arkilauantaita, jolloin varsinkin läntisessä Suomessa pienet trullit kiertävät ovelta ovelle virpomassa ja heitä voi palkita makeisin, rahalla tai muilla herkuilla. Palkaksi voit saada hienosti koristellun pajunoksan.

Vanhaan aikaan uskottiin huonomaineisten naisten pukeutuvan trulleiksi ja tekevän erilaisia tihutöitä naapureiden eläimille karjatiloissa.

Entisinä aikoina lankalauantaita vietettiin noitia karkottaessa. Ihmiset kiersivät taloa ja peltoja höyryävän terva-astian kanssa metelöiden. Näin he uskoivat karkottavansa pahoja henkiä ja muita vastaavia ilkimyksiä. Tapana oli myös värjätä lankoja, mistä tuleekin tämä nimitys Lankalauantai.

Nykyaikana poltetaankin pääsiäiskokkoja vanhan perinteen mukaisesti.  Ennen uskottiin että juuri lauantai-iltana olisi pahoja henkiä eniten liikkeellä, koska Jumalan suojeleva vaikutus olisi pienimmillään.

Hyvää pääsiäistä toivottelee Serena, 246.