Uteliaisuuden voima

Kun emme luota itseemme tarpeeksi paljon, meistä tuntuu siltä ettei meillä ole enää  vaihtoehtoja. Meidän täytyy tyytyä siihen, mitä olemme tähän mennessä saavuttaneet ja meidän täytyy myös elää siellä minne olemme juurtuneet.

Mutta meidän tulisi elää ilon ja innostuksen valtaamaa polkua ja olemaan valmiita tarttumaan meille annettuihin tilaisuuksiin tehdä ja oppia ihan jotain uutta ja ällistyttävää. Meidän tulisi manifestoida ja visualisoida unelmiamme todeksi, eikä tyytyä siihen elämäämme tavanomaiseen pitkästyttävään arkeen.

Yllättäen myös uteliaisuus on eteenpäin vievä voima. Me haluamme tietää niistä asioista, joista olemme kiinnostuneita, koko ajan lisää ja lisää. Toisen hallitsema taito voi olla myös eteenpäin vievä kyky, joka herättää meissä inspiroivan uteliaisuuden.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Leijonaportti

Tänään 8.8. sanotaan olevan niin sanottu Leijonaportin päivä. Tänään olisi mahdollista energeettisesti laittaa elämäänsä uuteen uskoon. On myös hyvä aika asettaa uusia päämääriä ja tavoitteita.  On myös hyvä aika alkaa tavoitella niitä rohkeasti aivan uudella energialla.

Numeron kahdeksan merkitys on myös rikkauden, vahvuuden ja manifestoinnin vaikutuksen korostama. Näin tuplakasi päivänä energiat ovat siis erittäin korkealla ja loistavat antamaan manifestoinnille ja visualisoinnille kokonaan uuden mahdollisuuden.

Nyt on siis oivallinen aika pohtia, miten voisit muuttaa elämääsi. Jos tunnet olevasi ärtynyt ja mikään ei enää tunnu miltään, se on myös merkki siitä että olisi erittäin korkea aika muuttaa elämäänsä. Nyt pitäisi olla rohkea ja antaa uudelle elämälle tilaisuus.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Aidosta rakkaudesta

Sanotaan, että parhaat tarinat rakkaudesta olisi kirjoitettu ihollemme. Kosketus on meille erittäin tärkeää, sanotaan ettemme voisi elää ilman toisen kosketusta.  Eli niitä ei löydykään netin syövereistä eikä kirjaston hyllymetreiltä. Sanotaan myös, että voimme rakastaa koko sielullamme kokonaisvaltaisesti, eikä pelkästään fyysisellä tavalla.

Puhutaan sielunkumppaneista, jotka olemme tunteneet jo edellisissä elämissämme. Näiden välillä on alusta alkaen selittämätön tuttuuden tunne, aivankuin olisimme jo vanhoja tuttuja vaikka tapaammekin vasta ensimmäistä kertaa. Olemme voineet olla rakastavaisia jo silloin, tai perheenjäseniä tai pelkästään tuttavia tai ystäviä joskus kauan kauan sitten.

Niinsanottujen kaksoisliekki -suhteiden sanotaan olevan erittäin haastavia, koska kumpikin heijastaa toisen ärsyttäviä puolia toiselle ihmiselle. Näihin suhteisiin liittyy myös erossa olemista sekä pahoja konflikteja, mutta myös yhteenpalaamisia ja roihuavaa rakkautta.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Miten onnistut parhaiten

Kun saat asenteesi paremmaksi, et enää mieti niitä kaikkia mahdollisia syitä, miksei jokin asia onnistuisi. Et luo niin sanottuja itseään toteuttavia profetioita. Sen sijaan mietit miten ja millä tavalla  tietty asia onnistuisi parhaiten.

Kehityt myös joustavammaksi ja olet valmiimpi ottamaan huomioon myös muiden ihmisten ajatukset, mielipiteet ja mahdolliset kehittämisideat asioista. Kehityt myös joustavammaksi ja sinulla ei ole enää tarvetta puolustella omia ajatuksiasi ja näkökantojasi.

Et enää elää menneessä ja mieti vanhoja epäonnistumisia ja miksi ja minkä vuoksi ne eivät onnistuneet.  Sinun ei myöskään tarvitse enää syytellä ja murehtia vanhoja vähemmän onnistuneita asioita. Tulet oivaltamaan, että nämä asiat ovat omassa mielessäsi eivätkä elämässä tai muissa ihmisissä.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Kuinka onnistut

Kun sinulla on positiivinen asenne ja uskot onnistumiseesi, tulet myöskin sitä todennäköisemmin onnistumaan tehtävässäsi. Pystyt kohtaamaan paremmin vastoinkäymiset, sillä olet joustavampi, pitkäjänteisempi ja keskittymiskykysi on myös parempi. Pystyt myös pyytämään ja vastaanottamaan apua paremmin.

Voit aina kehittää asennettasi paremmaksi, koska suhtautumisesi asioihin on opittua.  Asenteesi kehittäminen on täysin sinun omassa vallassasi, ja se todella kannattaa tehdä. Sillä kun asenteesi elämään ja ympärilläsi oleviin ihmisiin paranee, myös elämänlaatusi tulee kohenemaan huimasti.

Tulet olemaan tuotteliaampi, energisempi ja luovempi, kun työskentelet myönteisellä mielellä ja asenteella. Vaikka ominaisuutesi ja taitosi olisivat täysin keskitasoa, voit yltää erittäin myönteisellä asenteella huippusuorituksiin. Täten myös itseluottamuksesi paranee ja tulet olemaan paljon onnellisempi elämässäsi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

 

Asenteen merkitys

Millainen asenne Sinulla on elämään? Ajatteletko yleensä asioista tai ihmisistä positiivisesti vai ajatteletko ettei tästä tule yhtään mitään, on ihan turha edes yrittääkään. Omaksumamme asenne on erittäin tärkeä, koska se saa meidät joko torjumaan tai hyväksymään edessämme olevia asioita.

Asenteemme voi olla kaiken kokemamme ja mitä olemme elämässämme oppineet loppusumma. Myös ihmisillä, joita olemme kohdanneet matkamme aikana, on suuri merkitys siihen, miten asennoidumme edessämme oleviin haasteisiin.

Kun meillä on positiivinen asenne uusiin asioihin, jaksamme vielä innostua ja kiinnostua uuden oppimisesta. Voimme myös arvostaa itseämme ilman pelkoa muiden suhtautumisesta meihin. Osaamme myös aidosti arvostaa omaa elämäämme ja muita ihmisiä. Olemme rohkeita ja suhtaudumme positiivisesti elämään ja muutoksiin.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Kaunan kantamisesta

Varmasti Sinullekin on joskus käynyt niin, että olet jäänyt tuntemaan itsesi väärin ja epäreilusti kohdelluksi ja olet jäänyt suunnittelemaan kostoa Sinua väärin kohdelleelle henkilölle.  Kun sinulle tulee kuvatun kaltainen henkinen kipeästi polttava haava, haluaisit loukata sen aiheuttajaa vielä pahemmin ja kipeämmin.

Haavoitettu henkilö tuntee aina itsensä loukkaajaa alempiarvoiseksi ja sen vuoksi yrittää loukata tätä aiheuttamalla hänelle entistä pahempaa vahinkoa. Tällä vielä pahemmalla loukkaamisella saavutettaisiin samanarvoisuus tai ylempi arvoisuus.

Ensin voit tuntea itsesi tyytyväiseksi ja olet saavuttanut tasapainon tilan, mutta sen jälkeen tulee katumus, syyllisyys ja tyhjyyden tunne. Tunteet voivat olla suhteellisen lyhytkestoisia, mutta teon ja koston seuraukset voivat olla hyvinkin kauaskantoisia. Vahinko voi olla erittäin syvä ja sitä ei voi peruuttaa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Miekkojen 6 energiat

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä korttina meille nousi pienestä arkanasta Miekkojen kuusi, joka kuvaa nimenomaan siirtymävaiheiden energioita.

Tämän kortin noustessa on aika vaihtaa maisemaa. Kyseessä voi olla joko parisuhde tai työpaikan vaihtaminen. Lähtö ei välttämättä ole aina niin helppo, mutta välttämätön. Nyt on tärkeää jättää tuttu ja turvallinen ja lähteä matkalle kohti tuntematonta.

Miekkojen kuusi kuvaa järjellä ja logiikalla tehtävää asioiden muutosta. Se voi kuvata joko muuttoa tai työn puolesta tehtävää matkaa. Se voi merkitä myös sitä, että nyt olisi hyvä ottaa etäisyyttä vallitsevaan tilanteeseen.

Käänteisenä tämä kortti voi ilmaista muutosvastarintaa, pidät menneestä kynsin ja hampain kiinni etkä haluaisi millään muutosta vaikka se olisikin korkeammaksi parhaaksesi ja välttämätöntä päästä eteenpäin.

Soittelemisiin, Serena, 246

 

Merkityksellinen elämä

Kun uuvut arkipäivässäsi, et osaa enää arvostaa itseäsi. Tämä saa aikaan sen, etteivät myöskään muut enää arvosta Sinua. Miten voisit alkaa elää enemmän arvojesi mukaista ja merkityksellisempää elämää?

Mieti, mitkä ovat Sinulle ne kaikkein tärkeimmät asiat työssä ja vapaa-ajallasi. Näitä voivat olla esimerkiksi perhe, rakkaus ja oman hyvinvointisi edistäminen. Mieti vaikka numerollisesti, miten hyvin tai missä järjestyksessä tämä arvo pystyy elämässäsi tällä hetkellä toteutumaan.

Pohdi tarkkaan, miten saisit enemmän aikaa toteuttaa matalimman arvosanan saamia unelmiasi. Suunnittele tulevalle viikolle kolme tehtävää kalenteriisi, jolloin toteutat näitä arvojasi konkreettisesti elämässäsi.

Jos sinulla ei löydy tietylle arvolle koskaan aikaa, se on pelkkä ihanne eikä olemassaoleva arvo. Muutoksia ei ole koskaan liian myöhäistä toteuttaa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Masennuksesta

Erityisesti tunnolliset suorittajat voivat kärsiä täysin tietämättään masennuksesta. Yksi näistä oireista on se, ettei mikään enää tunnu oikein miltään. Voit olla voimaton, et kiinnostu enää mistään kuten ennen ja mielialasi on mataja ja olet entistä väsyneempi.

Pitkäaikainenkaan lievä masennus ei aiheuta täydellistä  lamaantuneisuutta ja täydellistä toimintakyvyttömyyttä. Tähän masentuneisuuteen liittyy elämänilon katoaminen. Ennen mukavina ja mielenkiintoisena pitämäsi sinua ilahduttavat asiat voivat olla muuttuneet täysin mitään merkitsemättömiksi.

Et enää nuku kuten ennen, voi olla että podet unettomuutta tai nukut todella huonosti. Jotkut voivat nukkua erittäin paljon. Myös ruokailussa voi esiintyä eroja, ruokahalusikaan ei enää ole kuten ennen. Lisäksi ajattelet jatkuvasti negatiivisia asioita itsestäsi ja elämästäsi.

Soittelemisiin, Serena, 246.