Neitsyt horoskooppimerkkinä

Alkusyksynä syntynyttä neitsyttä pidetään tarkkana ja analyyttisenä merkkinä. Minun kummatkin tyttäreni ovat syntyneet Neitsyt tähtimerkin alla, ja voin kyllä kertoa että myös muilla syntymäkartan planeetoilla on suuri merkitys ihmisen luonteeseen. Nousevalla merkillähän sanotaan olevan ihmisen ikääntyessä hyvin suuri merkitys.

Neitsyt on tarkkanäköinen henkilö, joka huomaa helposti kun jokin ei ole niinkuin pitäisi. Neitsyt pitää myös erittäin hyvää huolta omasta ulkonäöstään ja terveydestään kuntoilemalla sekä syömällä terveellisesti.

Neitsyt voi olla perfektionisti varsinkin niissä asioissa,  joista hän on kiinnostunut.  Pahimmillaan hän voi olla pienen pienistä yksityiskohdistakin hermostunut kriittinen pilkunviilaaja.

Neitsyt rakastaa omaa tilaa, joten hän voi välillä vetäytyä kammioonsa lataamaan akkujaan kaikessa rauhassa omassa ylhäisessä yksinäisyydessään.

soittelemisiin, Serena, 246.

Uteliaisuuden voima

Kun emme luota itseemme tarpeeksi paljon, meistä tuntuu siltä ettei meillä ole enää  vaihtoehtoja. Meidän täytyy tyytyä siihen, mitä olemme tähän mennessä saavuttaneet ja meidän täytyy myös elää siellä minne olemme juurtuneet.

Mutta meidän tulisi elää ilon ja innostuksen valtaamaa polkua ja olemaan valmiita tarttumaan meille annettuihin tilaisuuksiin tehdä ja oppia ihan jotain uutta ja ällistyttävää. Meidän tulisi manifestoida ja visualisoida unelmiamme todeksi, eikä tyytyä siihen elämäämme tavanomaiseen pitkästyttävään arkeen.

Yllättäen myös uteliaisuus on eteenpäin vievä voima. Me haluamme tietää niistä asioista, joista olemme kiinnostuneita, koko ajan lisää ja lisää. Toisen hallitsema taito voi olla myös eteenpäin vievä kyky, joka herättää meissä inspiroivan uteliaisuuden.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Pelot estävät elämästä

Samalla kun juutumme menneisyyteen emmekä halua tehdä uutta ja virkistävää muutosta, menetämme myös mahdollisuuden kokea jotain ihan uutta ja erilaista, voimme menettää myös mahdollisuuden saavuttaa unelmiamme.

Meille on mahdollista luoda itsellemme kokonaan uudenlainen elämä. Meille tulee uusia virkistäviä ideoita ja ajatuksia, olemme valmiita myös kokemaan jotain ihan uutta ja hämmästyttävää.

Mutta ihminen on sen verran hämmästyttävä olento, että hän haluaa kynsin hampain pitää kiinni kaikesta saavuttamastaan, vaikkei hän sen keskellä nauttisikaan aidosti elämästään. Hänestä tuntuu, että entisestä luopuminen on jotain aivan hirveää ja kauhistuttavaa.

Syvällä sisimmässämme on myös pelko yrittää tehdä jotain uutta.  Pelkäämme niin kovasti epäonnistumiste, että juutumme vanhoihin tylsiin kuvioihin pelkästään pelkojemme vuoksi. Taas unelmamme lykkääntyvät.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

 

Muutoksen sietäminen

Asioista luopuminen ja muutoksen hyväksyminen ovat kärsivällisyyden oppiläksyn lisäksi haastavimpia elämänläksyjä omalla henkisellä elämänpolullamme. Joskus voimme tarrautua menneisyyteen kynsin ja hampain ajautuen totaaliseen uupumukseen ja masennukseen.

Ihminen kuitenkin uudistuu muuttuen koko ajan matkalla lapsuudesta vanhuuteen. Lopulta sinusta voi tuntua siltä, ettei mitään vanhaa ole enää jäljellä. Jostain syystä emme kuitenkaan hyväksy elämässämme olevaa jatkuvaa muutosta. Ne pelottavat meitä suunnattomasti, koska me haluamme olla niinkuin ennenkin, vaikka yhteiskuntakin muuttuu koko ajan suunnattomasti. Mutta kuitenkaan emme voi jatkuvalle muutokselle yhtikäs mitään.

Meidän kannattaa muistaa, että jokainen ikävältäkin tuntunut muutos on myöskin meille upouusi mahtava mahdollisuus saavuttaa jotain ihan uutta ja upeaa elämässämme.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

 

Leijonaportti

Tänään 8.8. sanotaan olevan niin sanottu Leijonaportin päivä. Tänään olisi mahdollista energeettisesti laittaa elämäänsä uuteen uskoon. On myös hyvä aika asettaa uusia päämääriä ja tavoitteita.  On myös hyvä aika alkaa tavoitella niitä rohkeasti aivan uudella energialla.

Numeron kahdeksan merkitys on myös rikkauden, vahvuuden ja manifestoinnin vaikutuksen korostama. Näin tuplakasi päivänä energiat ovat siis erittäin korkealla ja loistavat antamaan manifestoinnille ja visualisoinnille kokonaan uuden mahdollisuuden.

Nyt on siis oivallinen aika pohtia, miten voisit muuttaa elämääsi. Jos tunnet olevasi ärtynyt ja mikään ei enää tunnu miltään, se on myös merkki siitä että olisi erittäin korkea aika muuttaa elämäänsä. Nyt pitäisi olla rohkea ja antaa uudelle elämälle tilaisuus.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Toiveiden ja intuition kortti Tähti

Viimeisenä meille nousi pakasta Suuren Arkanan kortti Tähti, joka luo meille uskoa tulevaisuuteen. Mahdollisesti isoja haasteita on ohi ja saamme olla rauhassa ja nauttia ainakin hetken.

Tähti kortti kertoo, että olemme erittäin perillä ja tietoisia tilanteestamme myös henkisellä tasolla. Nyt uskallat olla rehellisesti juuri sitä mitä olet. Tähtikortissa olet myös juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olet myös elämänpolullasi juuri siinä missä sinun pitääkin olla.

Nyt on myös hyvä aika tehdä luovaa työtä, mistä nautit eniten. Pystyt myös saamaan inspiraatiota kaikesta kauniista, kuten esimerkiksi luonnosta.

Tähtikortti kertoo myös että toiveiden on nyt hyvä aika toteutua ja intuitio voi olla voimakkaammillaan. Rakkaudessa olet pystynyt jättämään vanhan taakse ja uusi suhde voi puhjeta kukkaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Sauvojen kolmen energioissa

Seuraava pienen arkanan kortti Sauvojen kolmonen määrää meitä heittäytymään pois meidän mukavuusalueeltamme ja kokeilemaan rohkeasti jotain ihan uutta.

Nyt on koittanut se aika, ettet enää mieti mitä muut ajattelevat. Uskallat jo rohkeasti heittäytyä kohti uutta elämäntilannetta. Voit miettiä, mikä on se asia mitä haluat juuri nyt ja mistä kaikesta ihanasta oletkaan aina haaveillut.

Et saa enää pelätä epäonnistumista, sinun tulee myös rohkeasti kokeilla välillä myös niitä asioita, joissa et ole mielestäsi riittävän hyvä. Voit myös kokeilla sellaisia asioita, jotka eivät edistä työssä etenemistäsi.

Muista että matka ja kokemasi uudet asiat ovat tärkeämpiä kuin päämäärä. Uskalla olla innostunut ja optimistinen. Tulet olemaan loppujen lopuksi taas yhä lähempänä elämän tarkoituksesi toteutumista.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Elokuinen tarottulkinta

Syksy saapuu hitaasti mutta varmasti, illat ovat jo alkaneet hieman viilentyä ja kohtapuoliin alkaa marjojen kypsyessä ilmassa olla jo syksyn tuoksua.

Koulujen alkaessa meille nousi Crowleyn pakasta pienen arkanan kortti Sauvojen ässä. Ässät kuvaavat aina uusia alkuja ja nythän ovat koulutkin alkamassa pikapuoliin. Kesälomat loppuvat suurimmalta osin ihmisiä ja työtkin alkavat jälleen ja uusia työpaikkojakin alkaa olla pikkuhiljaa haettavissa.

Tällä kortilla on myös voimakas seksuaalinen energia, tämän kortin noustessa toimeen ryhdytään voimalla ja intohimolla. Nyt on taottava kun rauta on kuumaa, nyt ei voida enää aikailla vaan on ryhdyttävä toimeen.

Kortin varjopuoliin voi kuulua aggressiivisuus ja motivaation loppuminen kesken kaiken, kun kaikki ei olekaan enää niin innostavaa ja kiehtovaa.

Soittelemisiin, Serena, 246.