Valonauttajista

Oletko koskaan miettinyt, miten tunnet ja erotat omien oppaidesi ja enkeleiden viestit muiden alempien matalampi värähteisten  henkiolentojen viesteistä. Valon enkelien viestit ovat aina rakkaudellisia ja ne eivät koskaan tuomitse sinua.

Todelliset henkioppaasi eivät koskaan anna sinulle virheellistä toivoa esimerkiksi paremmasta työpaikasta, jonka tulisit joskus saamaan. Tämä on sen vuoksi, ettei elämäsi mene turhaan odottamiseen.

Henkioppaasi ei myöskään kerro valmiiksi valittua vaihtoehtoa, vaan hän voi antaa neuvoja tai vaihtoehtoja. Aito opas ei myöskään ole millään tavalla riippuvainen sinun energiastasi eikä loukkaannu, vaikket puhu hänelle. Opas päinvastoin antaa sinulle energiaa ja tukee sinua vaikealla hetkellä.

Aidot valonauttajat eivät myöskään työskentele pelon energian kanssa vaan he tuovat tukensa valosta ja rakkaudesta.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Lisää kuudennesta aistista

Kuuluisimpia ihmisiä, jotka luottivat omaan vaistoonsa ja intuitioonsa, on eittämättä itse kuuluisa tiedemies Albert Einstein. Hän luotti täysin siihen, mitä hän keksi, suunnitteli ja lopulta valmisti alusta loppuun asti. Hän tiesi vaistomaisesti olevansa oikealla polulla ja nyt hän on erittäin kuuluisa lukuisista innovatiivisista keksinnöistään.

Tiesitkö, että myös intuitiota voi kehittää kuten lihasta, harjoittelemalla sitä? Voit meditoida tai tehdä erilaisia intuitioharjoituksia. Intuitio kehittyy parhaiten vielä 40 – 50 -vuotiaana, joten koskaan ei ole liian myöhäistä.

Intuitiivisen ihmisen erityispiirteitä ovat tarkka keskittyminen kiinnostaviin asioihin ja yksinäisyydestä nauttiminen.  He todella kuuntelevat vaistojaan ja sisäistä ääntään. Heillä on tapana rikkoa rajoja, sillä he eivät pidä säännöistä. He tekevät virheitä ja oppivat niistä. He ovat myös oppineet kuuntelemaan kehoaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Kaamosmasennus

Kärsitkö kaamosmasennuksesta? Jotkut ihmiset kärsivät nimittäin pimeydestä ja harmaudesta niin, että menettävät jopa kykynsä tuntea mielihyvää ennen niin piristävistä asioista. Makean syömiseen on entistä helpompaa sortua kaamosaikana. Marraskuun ja tammikuun sanotaan olevan kaikista masentavimpia kuukausia juuri synkkyyden vuoksi.

Kaikkein tehokkaimpia keinoja kaamosmasennuksen hoitoon on sanottu olevan aamuisin otettava kirkasvalohoito, joka on tehokkainta klo 5 ja 10 välillä aamulla. Myös sarastus- tai herätysvalot voivat lievittää joka aamu käytettyinä.

Vanhat tutut kuntoliikunta ainakin kuukauden ajan ja terveellinen ateriarytmi lievittävät myös pimeydestä kärsivien masennuksen oireita säännöllisesti toteutettuina. Hyvät sosiaaliset suhteet ja ystävyyssuhteiden vaaliminen pitävät myös nämä ikävät kaamosoireet loitolla tehokkaasti. Helpointa olisi kyllä jäädä pehmeän sohvan ja lämpimän tv:n ääreen istuskelemaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Lasten oikeuksien viikko

Jo yli 30 vuoden ajan on vietetty lasten oikeuksien viikkoa ja päivää. Ensi sunnuntaina vietetään lasten oikeuksien päivää. YK:n lasten oikeuksien sopimus  on Yhdistyneiden Kansakuntien ratifioima sopimus, jonka laatimisessa myös Suomi on ollut aktiivisesti mukana.

Tällä sopimuksella turvataan kaikkien alle 18-vuotiaiden oikeudet ihan lain tasolla. Lasten elämän turvallisuutta ja oikeuksia pyritään suojelemaan, edistämään ja turvaamaan.

Lapsen etu pyritään selvittämään jokaisen lapsen kohdalla yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti. Arvioinnissa suoritetaan myös tulkintaan jokaisen lapsen kohdalla erikseen. Pyritään myös panostamaan lapsen yleiseen hyvinvointiin, koulutukseen ja terveyteen. Lapsille pyritään turvaamaan hyvät vuorovaikutussuhteet, niiden laatu ja merkitys.

Hyvinvointiyhteiskunnassa päästään yleisimmin parempaan tulokseen kuin kehitysmaissa ja kolmannen maailman valtioissa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Sauvojen kaksi

Seuraavaksi meille nousi sauvojen kaksi kortti pienestä arkanasta, ja näissä korteissa on aina tekemisen makua, menoa ja meininkiä. Kun katsot tätä korttia, henkilö on menossa sauvojen välillä toisen sauvan luokse. Hänen päämääränsä ei ole vielä selvä, tässä kortissa selvästi suunnitellaan ja unelmoidaan tulevasta.

Sanotaan, että nyt olisi aika unelmoida isosti eikä tyytyä mihinkään tavanomaiseen. Tämä kortti myös kertoo, että elämässä on jo selätetty monenlaisia haasteita, mikset voittaisi myös uusissa kamppailuissa? Voit myös ottaa menneisyyteen jääneet toteutumattomat haaveesi uudelleen käsittelyyn, ehkä nyt olisi niille oikea aika?

Kortin varjopuolia ovat tietty suunnittelemattomuus tai et kykene kunnolliseen harkittuun päätöksentekoon. Voit myös olla liian levoton ja kaivata liian paljon jännitystä elämääsi?

Soittelemisiin, Serena, 246.

Maljojen kuningatar

Seuraavaksi nousi empaattinen parantaja Maljojen Kuningatar. Hän on se Sinun luotettava ystäväsi, jolla on aikaa aina kuunnella muiden murheita. Hän on myös hyvin empaattinen, hän pystyy myötätuntoisena eläytymään Sinun asemaan ja tunteisiisi.

Maljojen Kuningatar on myös hyvin luova ja taiteellinen, hän nauttii erilaisista taiteen muodoista. Herkkyydestään ja intuitiivisyydestään huolimatta hän on parhaimmillaan erittäin tasapainoinen ja sinut itsensä kanssa. Luontaisia aloja hänelle voi olla sairaanhoitaja tai terapeutti.

Varjopuolena Maljojen Kuningattarella on itsensä ja omien tunteidensa jättäminen muiden varjoon. Hänellä ei ehkä ole riittävästi aikaa huolehtia omasta itsestään eikä kukaan muista kuunnella häntä itseään. Tietty ylisuojelevaisuus voi aiheuttaa hänelle myös läheisriippuvuutta. Maljojen Kuningattaren energia vetää puoleensa tunteellisesti haavoittuneita ihmisiä, Sinulle jää tehtäväksi johdattaa heidät ammattiavun puoleen.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Tarotkortteja marraskuulle

Nostin meille pakasta kortteja marraskuulle, katsotaanpa millä energioilla tämä vuoden pimein kuukausi tullaan menemään. Aamulla lueskelin, että kuusta tulee lämpimämpi kuin marraskuut normaalisti.

Ensiksi nousikin pienen arkanan kortti Lanttien yhdeksän. Kortti lupaa meille, että pääsisimme nauttimaan pitkän raatamisen jälkeen sadonkorjuun hedelmistä ja lanttejakin olisi riittävästi jäljellä elämästä ja sen pienistä iloista nauttimiseen. Korttikin kuvaa yltäkylläisyyttä ja runsautta puutarhan useiden erilajisten hedelmien muodossa. Edustalla mateleva etana kuvaa lanttien saamisen hitautta, pienin askelin kohti runsautta. Kuvassa oleva kädelle laskeutunut haukka kuvaa oman villin puolen hyödyntämistä omaksi voimavaraksesi.

Kortin sanoma onkin, että nauti omassa elämässäsi sen laadusta, yksityisesti, lähimpien ystävien  ja perheen kanssa. Nyt on lepäämisen, nauttimisen ja rentoutumisen aika. Keskity niihin asioihin, mistä juuri sinä pidät ja mitä haluat. Rakasta omaa itseäsi.

Soittele, kun haluat oman tulkinnan, Serena, 246.

Skorpionin aika

Tervetuloa pimeä marraskuu ja skorpionin aika. Skorpioni on eläimenä ja horoskooppimerkkinäkin ehkä hieman pelottava intuitiivinen ja synkkä merkki. Pohjoisen sijaintimme tähden suomalaiset ovatkin suurimmaksi osaksi nousumerkiltään skorpioneja. Tämä nouseva merkki tulee yhä enemmän luonteessa esille mitä vanhemmaksi henkilö tulee.

Skorpionimerkkisiä ihmisiä pidetään salaperäisinä, mysteerisinä ja pisteliäinä persoonina. Jotkut voivat ehkä hieman pelätäkin mystisiä skorpioneja, jotka tallovat usein tummissa ja  syvissä vesissä. Myös skorpionin olisi hyvä kohdata omat varjonsa, koska hän voi usein olla liian epäluuloinen  ja pakkomielteinenkin. Skorpioni ei usein puhukaan omista ajatuksistaan ja tunteistaan.

Seksuaalisuudeltaan skorpioni onkin eläinradan kiihkein ja seksuaalisin merkki. Tarotkorteissa skorpionia edustaa suuren arkanan Kuolema kortti, joka kertoo muun muassa sen että vanhan täytyy poistua jotta uudelle olisi tilaa.

Ihanaa marraskuun jatkoa juuri Sinulle, Serena, 246.