Harmaa aura

Ihmisen energiakenttä eli aura voi olla myös harmaa. Harmaa värihän kertoo usein arkisuudesta, tylsyydestä ja käytännöllisyydestä. Harmaa kaipaa yleensä vierelleen puhtaamman ja piristävämmän värin näyttääkseen hyvältä.

Harmaa aura kuuluu usein lahjakkaalle ihmiselle, jolla on myös hyvä intuitio. Heillä voi olla erityisiä lahjoja, kuten erilaisia luovia kykyjä.  Sen vuoksi he voivat olla myös herkkiä ja hyvin empaattisia ihmisiä. Herkkyyden vuoksi he haluavat pysyä mieluiten omalla mukavuusalueellaan.

Energiakentän harmaa väri kielii usein myös energiatukoksista ja hänellä voi olla myös vaikeuksia luottaa toisiin ihmisiin. Harmaa aura voi kertoa myös masennuksesta ja siitä, että henkilö ei enää saa mielihyvää ja iloa niistä asioista joista hän on pitänyt paljon aikaisemmin.

 

Lokakuisin terveisin Serena, 246,

Turkoosi aura

Auran eli energiakentän pääväri voi olla myös turkoosi. Turkoosin tai haalean taivaansinisen auran omaavien henkilöiden kerrotaan olevan erittäin rehellisiä henkilöitä. He ovat yleensä itsevarmoja sekä hyviä ilmaisemaan itseään. Useilla lääkäreillä on turkoosi aura, heillä on selkeä mieli ja kyky nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat.

Mietit varmasti, millainen aura sinulla itselläsi on. Voit keskittyä ja ole valkoista taustaa vasten ja kun aikasi olet harjoitellut, niin voit saada selville oman aurasi päävärin. Mutta muista että auran väri voi vaihdella mielialasi ja päivän mukaan. Minulla itselläni on sateenkaariaura, joka on yleinen parantajan kyvyn omaavalla henkilöllä. Minunkin parantajan kykyni ovat vahvistuneet sitkeän harjoittelun myötä, eli älä heti luovuta jos et saa aikaan haluamiasi tuloksia.

Lokakuisin terveisin Serena, 246.

Vaaleanpunainen aura

Mitähän meille mahtaa kertoa pääväriltään vaaleanpunainen energiakenttä eli aura? Vaaleanpunainen aura voi olla useimmiten työnarkomaanilla, yleensä he voivat olla tosi ahkeria. Koska he tekevät paljon töitä, he ovat myös materialisteja. He eivät päästä kaikkia ihmisiä lähelleen, vaan valitsevat tarkasti ne ihmiset jotka pääsevät hänelle läheisiksi.

Vaaleanpunainen aura viittaa myös hellään, empaattiseen ja myötätuntoiseen henkilöön, joka viettää sydänkeskeistä elämää. Heillä riittää lempeyttä ja kykyä nähdä kauneutta ympärillään.  Väri liittyy usein syvään rakkauteen ja huolenpidon tunteeseen.

Vaaleanpunaisen auran omaavat henkilöt ovat  erittäin herkkiä henkilöitä, sen vuoksi kritiikin saaminen on heille erityisen haastavaa.  Siksi heidän on usein vaikeaa päästä tavoitteeseensa. Heidän on myös hyvä asettaa rajoja toisille ihmisille, etteivät he käyttäisi häntä hyväkseen.

Lokakuisin terveisin Serena, 246.

Sinisen auran merkitys

Jos sinulla on sininen energiakenttä eli aura, voit olla hyvin utelias ihminen, joka esimerkiksi nauttii usean erilaisen taidon tai ammatin hallitsemisesta. Heillä on erittäin kehittynyt ja eloisa äly, mutta kuitenkin he ovat yleensä rauhallisia ja järkeviä luonteeltaan. Heidän voimakas mielensä voi silti vaeltaa välillä pilvissä, joten maadoittuminen on heille välttämätöntä ja tärkeää, jotta heidän mielensä olisi reaalimaailmassa.

Sininen väri on kurkkuchakran väri, ja se kertoo värikkäästä itsensä ilmaisemisesta ja sisäisistä oivalluksista.  Sinisen auran omaavilla henkilöillä on usein ehtymätön halu uusiin kokemuksiin, sen vuoksi heidän hermostonsa voi olla lujilla ja heillä on stressiä.

Heillä on myös halu auttaa heikommassa asemassa olevia henkilöitä, joten he voivat ajautua uupumukseen asti. Heidän tulisi välillä rentoutua ja vaihtaa vapaalle.

 

Lokakuisin terveisin Serena, 246.