Sinisen auran merkitys

Jos sinulla on sininen energiakenttä eli aura, voit olla hyvin utelias ihminen, joka esimerkiksi nauttii usean erilaisen taidon tai ammatin hallitsemisesta. Heillä on erittäin kehittynyt ja eloisa äly, mutta kuitenkin he ovat yleensä rauhallisia ja järkeviä luonteeltaan. Heidän voimakas mielensä voi silti vaeltaa välillä pilvissä, joten maadoittuminen on heille välttämätöntä ja tärkeää, jotta heidän mielensä olisi reaalimaailmassa.

Sininen väri on kurkkuchakran väri, ja se kertoo värikkäästä itsensä ilmaisemisesta ja sisäisistä oivalluksista.  Sinisen auran omaavilla henkilöillä on usein ehtymätön halu uusiin kokemuksiin, sen vuoksi heidän hermostonsa voi olla lujilla ja heillä on stressiä.

Heillä on myös halu auttaa heikommassa asemassa olevia henkilöitä, joten he voivat ajautua uupumukseen asti. Heidän tulisi välillä rentoutua ja vaihtaa vapaalle.

 

Lokakuisin terveisin Serena, 246.

Kehon viesteistä

Kun pidät hyvin huolta sinun fyysisistä tarpeistasi, ajatuksesi ja tunne-elämäsi tasapainottuvat ja jaksat myös elää paremmin voimia vievää arkea. Muista pysähtyä päivän aikana hengittelemään muutaman kerran syvään ja keskity vain hengitykseesi. tämä keskeyttää ylivirittyneisyyden tilan ja auttaa hermostoasi palautumaan.

Opettele myös kuuntelemaan omaa kehoasi ja sen viestejä. Kehosi kyllä kertoo sinulle, mitä tarvitset, kun kuuntelet sitä. Myös tunteesi sijaitsevat kehossasi. Kehosi tietää, milloin haluat vain olla yksin ja milloin tarvitsisit liikettä.  Näin suojelet omia energioitasi ja vedät omia  rajoja elämässäsi.

Salli myös itsellesi riittävästi lepoa ja omaa aikaa. Lepo ei ole pelkästään sohvalla makoilua, vaan se voi olla jotain mieleistä omaa tekemistä tai luonnossa tapahtuvaa leppoisaa liikuskelua.

Soittelemisiin, Serena, 246.