Eilen minut tavoitti tieto lähisukulaiseni kuolemasta. Tämä tieto ei nyt sinänsä ollut yllättävä, koska hänen elämäntapansa olivat sellaiset, ettei niitä kukaan kestä pitemmän aikaa. Tähän johtivat hänen omat valintansa yli 30 vuoden ajalta.
Kuolema on aina lopullinen, koska siinä päättyy ihmisen elämänpolku täysin tämän elämän osalta. Hän oli vajaat kaksi vuotta minua vanhempi, joten hänen elämänsä ei ollut kovin pitkä tällä kertaa.
Tiedän että hänellä on tytär, mutta en kuollaksenikaan muista äidin nimeä eikä hän ole lasta koskaan tunnustanut. Sanoin veljelleni että mehän hänet peritään, jos lapsen äitikään ei ole nimennyt häntä lapsen isäksi. Elämme siis surullisia mutta mielenkiintoisia aikoja.
Soittelemisiin, Serena, 246.
