Mikä on superkuu

Viime yönä oli superkuu, eli kuu oli noin neljäkymmentätuhatta kilometriä lähempänä maata kuin tavallisesti. Tällöin se myös loistaa noin kuusitoista kertaa kirkkaampana,  moninkertaisesti entiseen verrattuna ja on noin seitsemän prosenttia tavanomaista suurempi. Täysikuu tulee vain yhdestä kolmeen kertaan vuodessa näin lähelle maa planeettaame.

Superuusikuuksi nimitetään sitä ilmiötä, kun uusikuu on lähempänä maata. Kuun kiertorata vaihtelee, niin sen vuoksi kuu voi olla vuoroin kauempana ja vuoroin lähempänä maata. Kuun kiertorata on myös soikean mallinen.

Seuraavan kerran superuusikuu voidaan havaita vasta syksyllä 2025, eli vajaan vuoden päästä. Se kannattaa bongata silloin kun kuu nousee horisontista, koska se on silloin näyttävimmillään.

Marraskuista superkuuta nimitetään myös majavankuuksi, koska majavilla on silloin tapana kerätä ruokavarastojaan talveksi ja ne myös vahvistavat patojaan.

 

Soittelemisiin, Serena, 246.

Leijonanportti lähestyy

Kohta on leijonanportin päivä, tarkalleen se on tostaina kahdeksas elokuuta. Tällöin voimme kokea leijonan energian kolminkertaisena, koska 08.08.2024 luvut ovat numerologian mukaan kaikki lukuja kahdeksan, 2+0 +2 + 4 eli myös vuosiluvun 2024 lukujen yhteenlaskettu summa on kahdeksan.

Tämä on erittäin suotuisa päivä, koska luku kahdeksan kuvastaa yltäkylläisyyttä ja sopusointua, sekä onnea, ja luku kahdeksan kyljellään on myös äärettömyyden symboli.

Uusikuuhan on nyt leijonassa, ja uuden kuun aika on aina paras aika aloittaa uusia asioita elämässä. Tällä hetkellähän myös Merkurius perääntyy, jolloin kaikenlaisten sopimusten kirjoittamista tulee välttää melkein kuun loppuun saakka. Tämä on mahdollista vain joka yhdeksäs vuosi.

Leijonanportissa muodostuu myös astrologinen kuvio, koska Sirius, kirkkain tähti eli Koiratähti, on lähellä maata Leijonan aurinkomerkissä ja kosmiset energiat osuvat Maahan.

Leijonaterveisin, Serena, 246.