Toiveiden ja intuition kortti Tähti

Viimeisenä meille nousi pakasta Suuren Arkanan kortti Tähti, joka luo meille uskoa tulevaisuuteen. Mahdollisesti isoja haasteita on ohi ja saamme olla rauhassa ja nauttia ainakin hetken.

Tähti kortti kertoo, että olemme erittäin perillä ja tietoisia tilanteestamme myös henkisellä tasolla. Nyt uskallat olla rehellisesti juuri sitä mitä olet. Tähtikortissa olet myös juuri oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Olet myös elämänpolullasi juuri siinä missä sinun pitääkin olla.

Nyt on myös hyvä aika tehdä luovaa työtä, mistä nautit eniten. Pystyt myös saamaan inspiraatiota kaikesta kauniista, kuten esimerkiksi luonnosta.

Tähtikortti kertoo myös että toiveiden on nyt hyvä aika toteutua ja intuitio voi olla voimakkaammillaan. Rakkaudessa olet pystynyt jättämään vanhan taakse ja uusi suhde voi puhjeta kukkaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Tarottulkintaa huhtikuun lopulle

Nostin Aleister Crowleyn pakasta kolme tarotkorttia huhtikuun lopulle, jotta saisimme selville mitä energioita lopppukevät meille tarjoaa tänä vuonna.  Ensiksi meille nousikin energinen ja voimia tuova Sauvojen kaksi -kortti.

Tämän energiaa uhkuvan kortin sanoma on, että nyt olisi korkea aika tehdä päätöksiä elämämme suhteen, jotta pääsisimme lähemmäksi unelmiemme toteuttamista. Sinun tulisi nyt tarkastella maailmaasi ja elämääsi huolellisesti, mieti, mikä on Sinun elämäntehtäväsi ja miten pääsisit lähemmäksi sen toteuttamista.

Ota huomioon kaikki mahdolliset  riskit ja tarkastele asioita useista erilaisista perspektiiveistä. Voit myös kysyä neuvoa asiantuntijalta. Uskalla unelmoida ja visioida suuresti, miten voisit tehdä maailmasta paremman paikan elää.

Tulevaisuus on avoin Sinulle, nyt on aika uskaltaa toteuttaa haaveita, mihinkään ei ole kiire.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Uuden vuoden edessä

Valtaako Sinutkin outo haikeus, kun joulun pyhät ovat ohi? Koko syksy ollaan valmistuttu joulun viettoon, ja kahden tai kolmen päivän jälkeen edessä on jälleen tylsä arki. Itse toki aion ostaa jotain joulun jälkeisistä alennusmyynneistä ja glögiä kylmiin talvi-iltoihin voin alesta muutaman purkin ostaa.

Mutta Uusi Vuosi on vielä edessä. Monet tekevät uuden vuoden lupauksia ja suunnitelmia. Itse olen suunnitellut isompaa elämänmuutosta, mistä voin myöhemmin mainitakin. Uuden edessä on aina pelkoa omasta pärjäämisestä, mutta päivä kerrallaan mennään eteenpäin.

Niin kuin sananlaskussa sanotaan, jätetään huolet vanhalle vuodelle ja unelmoidaan isosti tulevaisuutta. Vain me itse voimme tehdä elämässämme suurempia ratkaisuja. Elämämme tulee jatkumaan samanlaisena päivästä päivään, jos emme itse halua siihen mitään uutta.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Ohimenevät hetket

Kolmannen mielen päällä -kortin viesti on “Älä kiinny hetkiin, hyviin tai huonoihin. Ne menevät kaikki ohi. ” Eli meidän tulee pitää katseemme eteenpäin ja tulevaisuudessa. Vain tulevaisuutta me voimme muuttaa konkreettisesti tekemällä erilaisia ja ihan uusia valintoja elämässämme.

Menneissä asioissa vellominen tuo meille vain huonoa energiaa, ne on aika jättää taakse ja unohtaa täysin. Myös kannattaa ajatella realistisesti, miksi se kerran niin ihana suhde päättyikään, minkähänlainen se olisi nykypäivänä, kun ei se niin ihana aina ollutkaan.

Millä tavalla me sitten saamme elämämme muuttumaan? Me voimme itse hakea uusia työpaikkoja tai opiskelupaikkoja. Jos emme viihdy jollain paikkakunnalla, voimme muuttaa muualle ja näin tutustumme samalla myös uusiin ihmisiin. Jos jotkut ihmiset ovat meille ilkeitä, me voimme lopettaa yhteydenpidon heihin. Eli kaikki lähtee juuri Sinusta itsestäsi. Voit pyytää uusia asioita ja energiaa universumilta ja enkeleiltä.

Soittelemisiin, Serena, 246.