Puhujan tehtävä

Elämäntarkoitus oraakkelikortteja nostellessani nostin puhujan ja kertojan kortin. En ole pitänyt koskaan itseäni mitenkään hyvänä puhujana. Olen aina mielelläni kirjoittanut kuin puhunut. Mutta tässä kortissa lukee, että elämäntehtäväsi vaatii suullisen ilmaisun käyttämistä.

Enkelit kertovat, että paras tapa saavuttaa yleisöä on nimenomaan puhuminen. Ajan mittaan mitä enemmän ihminen esiintyy, sitä paremmaksi puhujaksi ja helpommaksi tämä puhuminen tulee. Esiintymisestä voi jopa alkaa nauttimaan.

Enkelit kertovat, että jollekin toiselle henkilölle tämä voi merkitä jonkinlaista taiteellistakin esiintymistä esiintymisareenalla, kuten laulamista tai tanssimista.

Joka tapauksessa, paikan tulee olla julkinen, kuten tässä tapauksessa tiktokissa Enkeliviesti.fi. Tule seuraamaan Enkeliviestin lähetyksiä ja postauksia, se on helppoa ja ilmaista. Kutsu kaverikin mukaan!

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Lokakuun tarotit

Hei, oletko jo ladannut itsellesi tiktok -sovelluksen? Sen lataaminen on helppoa ja ennen kaikkea ilmaista. Nyt myös enkeliviesti.fi on toimestani alkanut tehdä tiktok -lähetyksiä joita myös sinä olet erittäin tervetullut seuraamaan. Seuraa minua ja tykkää kuvistani ja videoistani, tarvitsen vielä 88 tuhatta seuraajaa ja 85 tuhatta tykkäystä 🙂 Saat varmasti paljon itsellesi täysin ilmaiseksi.

Eilisessä lähetyksessäni nostin tarotkortteja lokakuulle, ja ihan uusia energioitahan meille nousi sieltä. Olemme päässeet pois syyskuun energioista ja meille nousi ensiksi Maljojen yhdeksän, joka kuvaa hyvää oloa ja onnellisuutta, hyvin sujuvia perhesuhteita. Toiveetkin saattavat toteutua ja voimme nauttia elämästämme täysin rinnoin.

Toiseksi meille nousi sauvojen neljä, jonka merkitys on täydentyminen. Kaikki palaset elämässä  lonksahtelevat ajan mittaan kohdalleen. Kyseessä on myös yhteistyö ja sadonkorjuu, erittäin myönteisiä asioita luvassa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Mikaelin kuningattaren viesti meille

Nostin meille lempipakastani, Arkkienkelien voima oraakkelikortit, viestin Mikaelin kuningattaresta.  Näissä korteissa Mikael vastaa mielestäni Tarotkorttien miekkoja, koska tämä kortti muistuttaa kovasti älykästä ja terävää Miekkojen kuningatarta.

Mikaelin viesti on että sinä tiedät tarkalleen mitä sinä haluat saavuttaa. Tähän astiset elämänkokemuksesi ovat valmistelleet sinua juuri tähän elämäntilanteeseen, mihin olet nyt menossa. Viisautesi ja huumorintajusi auttavat sinua selviämään tilanteesta.

Sinulla voi olla nyt mahdollisuus edetä urallasi tai voit löytää romanttisen ihmissuhteen. Ota avosylin vastaan uudet seikkailut ja muutkin tilaisuudet mennä eteenpäin.

Tule tosiaan tiktokkiin seuraamaan enkeliviesti.fi tiktoklähetyksiä ja tykkäämään kuvistani ja videoistani. Tarvitsen enää vajaat 90 000 tykkäystä 🙂 Tiktok on ilmainen ja helppo kirjautua sinne. Videoistani  saat ilmaista lisämateriaalia henkisen kehityksesi tueksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.