Avaa sydämesi

Enkelit tuovat meille viestiä, että nyt on aika keskittyä huolehtimaan paremmin itsestään ja sekä alkaa myös rakastamaan omaa itseään entistäkin syvemmin. Jos sinusta tuntuu siltä, saat tuntea surua. Myös parantuminen voi vaatia paljon aikaa. Muista myös olla kärsivällinen ja lempeäkin itseäsi kohtaan.

Avaa myös sydämesi anteeksiantoon, anna anteeksi itsellesi sekä myös muille sinua kaltoin kohdelleille. Näin sinun oman sydämesi taakka tulee kevenemään huomattavasti ja olet myös iloisempi ja sydämesi on entistä kevyempi, kun se on luopunut kaunan ja vihan raskaista taakoista.

Avaa myös sydämesi vastaanottamaan rakkautta ja anteeksiantoa sekä luota siihen, että tulet saamaan apua ja tukea sinun omilta taivaallisilta valonauttajiltasi.

Kesäisin terveisin Serena, 246.

Surutyö

Nostin meille kortin Doreen Virtuen Perhosoraakkelikorteista. Perhosoraakkelikortit kertovat yleensä muutoksista elämässämme. Tämä kortti kertoo, että me suremme sydämessämme meidän kohtaamiamme suruja ja menetyksiä ja tarvitsemme siihen enkelien parantavaa voimaa. Surutyö on aina tehtävä, jotta pääsisimme eteenpäin elämässämme.

Jos mietit että miten tämä kortti liittyy sinuun, niin parantamaton peräkkäinen  suru kasaantuu sisällemme. Vaikka on raskasta itkeä ja murehtia, se on ainoa tapa käydä läpi surutyö ja parantua menetyksistä.  Kannattaakin liittyä sururyhmään tai käydä hyvän terapeutin luona puhumassa asiasta.

Menetys ja luopuminen ovat raskaimpia muutoksia elämissämme. Kuitenkin nämä kivuliaat asiat lisäävät meidän myötätuntoamme toisia ihmisiä kohtaan ja lisäävät meidän arvostustamme elämäämme kohtaan.

 

Kevätterveisin Serena, 246.

Edesmenneet unissa

Onko sinulle käynyt koskaan niin, että olet nähnyt sinulle läheisen edesmenneen ihmisen unessasi? Me olemme nukkuessamme sellaisella taajuudella, että vainajien on helpompi lähestyä meitä.

Ihan elävän tuntuisen vainajan ilmestyminen uneen auttaa meitä surun käsittelyssä, koska se tuo tunteen elämän jatkumisesta rajan toisella puolella. Meidän alitajuntamme ohjaa meidän uniamme ja edesmenneiden rakkaidemme ilmestyminen uniin tuo mieleen hyviä muistoja ja tunteen tärkeästä viestistä.  Saamme lohtua ja myös tunnemme yhteyttä pois nukkuneeseen läheiseen.

Surun käsitteleminen on erittäin yksilöllistä. Jotkut haluavat keskustella menetyksestään ja jotkut haluavat olla yksin. Joku ei halua puhua menetyksestään ja yrittää jatkaa elämäänsä aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Suru pitää kyllä käsitellä ennemmin tai myöhemmin.

Keväisin terveisin Serena, 246

Lasten kanssa

Oletko joutunut keskustelemaan lastesi kanssa vallitsevasta maailmantilanteesta, kuten sodasta? On täysin normaalia, että ajatukset sodasta aiheuttavat ahdistusta, pelkoa, vihaa ja surua niin lapsissa kuin aikuisissakin.

Tärkeää on selvittää, mitä lapset tietävät asiasta jo etukäteen. Lapsille kannattaa sanoa, että me olemme turvassa ja ihmiset ympäri maailmaa tekevät kovasti töitä saadakseen aseellisen konfliktin loppumaan ja rauhan syntymään. Jokaiseen kysymykseen ei ole pakko löytyä vastausta. Vastauksia kannattaa etsiä vain luotettavista lähteistä, kuten kansainvälisten järjestöjen sivuilta.

Lapsille voi kertoa siitä, miten avuntarvitsijoita autetaan. Tunne siitä että tekee itsekin jotain hyvää,  saa usein mielen tuntumaan paremmalta. Lapsen vointia kannattaa tarkkailla ja häneltä voi kysyä, miltä hänestä tuntuu ja miten hän voi. Hänen on hyvä tuntea, että luotettava apu on aina lähellä.

Soittelemisiin, Serena, 246.