Hei, syyskuu on koittanut ja niinhän sitä ulkona jo sataa ripottelee ja illat ovat olleet viileitä jo jonkin aikaa. Elokuun tarotkatselmuksen lopetin korttiin Lanttien viisi, johon liittyykin myös työhön ja asumiseen liittyvät huolet. Niinhän se sähkön hinta on noussut kohisten, ja hallitus jopa suunnittelee helpotuksia sähkölaskuihin huonotuloisille ja alvin alentamista sähkölaskuista.
Lähimenneisyyteen nousi suuren arkanan kortti Kohtuus. Kortissa oleva enkeli on tukenamme tulevissa haasteissa. Hän on maadoittunut toinen jalka tiukasti maassa, mutta toinen jalka on alitajunnan syvissä syövereissä vedessä ollessaan. Huomaatteko, miten vesi menee maljasta maljaan sivuttain fysiikan lakien vastaisesti, mutta enkeleille on tämäkin mahdollista. Tämä kortti kertoo myös luovuudesta ja taiteista, monihan maalaa tai tekee muuta luovaa syksyllä. Takana oleva polku vuorelle ja aurinko kuvaavat myös syksylle ominaisia uusia alkuja.
Kortti muistuttaa siitä, ettet ole yksin. Sinulla on enkelit ja useimmilla ainakin läheiset tukenaan. Tällä kortilla on myös paranemisen merkitys sekä henkisen kehityksen.
Jatkan seuraavissa postauksissa näistä kahdesta muusta kortista.
Soittelemisiin, Serena, 246.