Vapaus

Tiesitkö, että sinä ja sinun sielusi olette vapaita tekemään haluamianne ratkaisuja tässä maallisessa elämässämme. Olet vapaa, kun päästät irti niistä asioista, joiden tunnet hyödyttömästi kontrolloivan sinua. Todennäköisesti ne eivät myöskään palvele enää sinun korkeinta parastasi. Tiesitkö, että me myös luomme meitä rajoittavat asiat eli rajat ihan itse, joten voimme myös hylätä ne ihan itse.

Muista myös unelmoida isosti äläkä anna minkäänlaisten vanhojen kaavojen olla esteenä sinun toteutumattomien haaveidesi todeksi muuttumiselle. Kaikkein parhainta meille on nauttia omasta vapaudestamme ilman mitään tylsältä tuntuvia rajoituksia.

Kun luotat siihen että kaikki sinun elämässäsi tapahtuu juuri oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan, vapaudut aivan tarpeettomasta kontrollista ja olet oikeasti vapaa.

Keväisin terveisin Serena, 246.

 

Jos elämä tuntuu liian raskaalta

Jokaisen elämässä on välillä raskaita ja välillä kevyempi energisiä aikoja, sillä elämä kulkee sykleissä. Jonkin vaiheen loppuminen on jonkin uuden vaiheen alku. Niin kuin sanotaankin, pakko ei ole kuin kuolla.

Meidän tulee asettaa rajoja lapsillemme, koska heistä huolehtiminen on aitoa rakkautta. Sinun ei tule kuitenkaan sulkea sydäntäsi, vaan pitää se avoimena.

Haasteet ja koettelemukset tuntuvat usein murtavan raskailta mutta niiden tarkoitus on vahvistaa sinua ihmisenä. Me olemme itse valinneet kohtaamamme haasteet maan päällä ennen tänne saapumistamme. Niitä sanotaan myös elämänläksyiksi meidän elämän polullamme.

Mitä tehdä, jos et ole oikein varma mitä haluat elämältäsi ja elämän polultasi. Rajaa ne asiat pois elämästäsi, mitä et todellakaan halua kokea.

Serena, 246,

 

 

Kehon viesteistä

Kun pidät hyvin huolta sinun fyysisistä tarpeistasi, ajatuksesi ja tunne-elämäsi tasapainottuvat ja jaksat myös elää paremmin voimia vievää arkea. Muista pysähtyä päivän aikana hengittelemään muutaman kerran syvään ja keskity vain hengitykseesi. tämä keskeyttää ylivirittyneisyyden tilan ja auttaa hermostoasi palautumaan.

Opettele myös kuuntelemaan omaa kehoasi ja sen viestejä. Kehosi kyllä kertoo sinulle, mitä tarvitset, kun kuuntelet sitä. Myös tunteesi sijaitsevat kehossasi. Kehosi tietää, milloin haluat vain olla yksin ja milloin tarvitsisit liikettä.  Näin suojelet omia energioitasi ja vedät omia  rajoja elämässäsi.

Salli myös itsellesi riittävästi lepoa ja omaa aikaa. Lepo ei ole pelkästään sohvalla makoilua, vaan se voi olla jotain mieleistä omaa tekemistä tai luonnossa tapahtuvaa leppoisaa liikuskelua.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Aseita narsistia vastaan

Myös narsistilla on useita heikkoja kohtia, jotka saavat heidät putoamaan kuvittelemaltaan jalustalta. Yksi näistä on täydellinen hänen sanojensa ja tekojensa huomioimatta jättäminen. Muutenkin paras keino pysyä heistä erossa on etäisyyden pitäminen, mutta narsisteja voi löytyä perhepiiristä tai työpaikoilta.

Heidän kommenttiensa täydellinen kyseenalaistaminen tai huomioimatta jättäminen on myös keino saada hänet hämilleen. Eräs tuntemani narsisti kertoi kuuluvansa Mensaan, mutta hänen toimintansa ei tukenut lainkaan tätä väitettä eikä todistusaineistoakaan löytynyt.

Narsistien on myös erittäin haastellista analysoida omaa toimintaansa, minkä vuoksi he tekevät näitä ilkeitä ja pahoja asioita. Heille tulisi kyetä myös sanomaan “ei” aina kun mahdollista ja asettaa heidän toiminnalleen rajat. Yksinäisyys on myös heidän vihaamansa asia, koska he imevät ravintonsa toisista ihmisistä.

Soittelemisiin, Serena, 246.