Lanttien kuningattaren energioissa

Kortissa Lanttien Kuningatar katsoo taakseen ja miettii että on tehty paljon töitä pitemmän ajan kuluessa. Nyt hänenkin on aika levätä ja rentoutua kaikkien työvuosien tuomasta rasituksesta ja tehdä niitä asioita mitä juuri hän haluaa tehdä ja mistä hän saa iloa juuri itselleen. Kesä on aika, jolloin Lanttien kuningattarenkin pitää saada levätä ja rentoutua.

Lanttien Kuningatar on taitava raha-asioissaan ja erittäin käytännöllinen. Hän on myös antelias ja auttaa mielellään muita tarpeessa olevia ihmisiä. Hän tekee edullisia löytöjä kirppareilta sekä roskalavoilta säästäen ja sijoittaen näin kasvattaakseen omaisuuttaan.

Varjopuolena hän voi hamstrata välillä liikaakin tavaraa, koska hän ajattelee että jonain päivänä tätä kaikkea voidaan vielä tarvita.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Stressistä selviytyminen

Stressiä voi aiheuttaa monikin asia. Yleensä se tulee siitä, kun on liikaa asioita hoidettavana ja tuntuu siltä ettei millään selviä kaikesta ajoissa. Raha-asiatkin voivat stressata, tuntuu siltä etteivät rahat riitä millään kaikkiin hoidettaviin laskuihin. Pieni stressi ei ole haitallista, mutta liiallinen stressi vaikuttaa uneesi ja sitä myötä koko terveydentilaasi.

Stressiin voi liittyä ahdistusta, masennusta ja lamaannusta. Tärkeää tässä tilanteessa on haitallisista ajatuksista irrottautuminen. Voit nimetä tunteen ja päästää siitä irti. Sen jälkeen voit keskittyä olennaiseen. Mieti niitä asioita ja arvoja, joita pidät itsellesi tärkeinä. Elä näiden valitsemiesi arvojen mukaan.

Älä ole liian ankara itsellesi. Kun olet itsellesi lempeä, pystyt ja jaksat myös auttaa enemmän muita. Aika on näihinkin asioihin paras lääke. Voit myös kirjoittaa kaikki ikävät asiat paperille ja katsoa kun se palaa, sitten voit päästää niistä kaikista irti.

Soittelemisiin, Serena, 246.