Astrologisia muutoksia

Eilen on siirtynyt kaukaisin planeettamme Pluto Kauriista Vesimieheen. Paljon on puhuttu Vesimiehen aikakaudesta, mutta mitähän kaikkea se mahtaa oikein pitää sisällään? Pluto onkin tässä aspektissa miltei kaksi vuosikymmentä. Suuren Arkanan kortti 20 eli Aikakausi, joissakin pakoissa Oikeus, merkitsee uutta positiivista aikakautta sekä myös oikeudenmukaisuutta.

Viimeksi kun Pluto oli Vesimiehessä, oli Ranskan vallankumous ja Yhdysvaltain sisällissota 1770 – 1780 luvuilla.  Eli meille on mahdollisesti tulossa uusia rakenteellisia muutoksia. Pluto onkin planeetoistamme kaukaisin, pienin ja voimakkain. Kun käytämme Pluton energiaa oikein, se tuo elämäämme erittäin positiivisia muutoksia sekä uudistumista.

Pluto kauriissa merkitsi auktoriteettia, valtaa ja vastuuta, kuten myös syvimpiä pelkojamme ja varjoja.  Olemme joutuneet miettimään muun muassa uramme ja parisuhteemme merkitystä viimeisen kuudentoista vuoden ajan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Kumppanuus

Sunnuntai-illan tiktok lähetyksessä nostin meille Avalonin oraakkelikorteista kortin kumppanuus. Tämä pistää meidät miettimään yhteyksiä eri asioiden välillä. Avioliittokin toteutuu keskinäisen vetovoiman välityksellä, yhteiset ajatukset ja harmoniset energiat vahvistavat yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Jokainen parisuhde on aina sen osapuolten summa, eli kummankin ihmisen ominaisuudet vaikuttavat voimakkaasti parisuhteen toimimiseen. Kumppanin valinnassa on aina noudatettava äärimmäisen tarkkaa harkintaa.

Jos olet yksin, sinä voit myös löytää kumppanin elämänpolkusi tässä vaiheessa jumalallisen johdatuksen ansiosta. Se on myös merkki siitä, että tämä suhde tulee tuomaan elämääsi haluamiasi asioita.

Sinä et ole kumminkaan koskaan täysin yksin, koska suojelusenkelisi ja muut valonauttajat ovat aina sinun lähelläsi. Muista pyytää heiltä aina apua, kun sitä tarvitset.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Parisuhteen päättymisestä

Monet meistä jäävät haikailemaan entistä parisuhdetta. Varsinkin jos se ei ole päässyt kunnolla aikaan tai kun parisuhde on ollut pitkäaikainen. Aikahan kultaa muistot, ja välttämättä ei muisteta miksi alunperin päädyttiin eroratkaisuun.

Jokin sisälläsi voi huutaa, että jäljellä entisestä rakkaudesta olisi vielä jotain. Ajattelemme, että toinenkin tuntisi vielä samoin. Mutta millä tavalla voisimme ottaa askeleen taaksepäin ja palata jo menneeseen parisuhteeseen.

Usein on erittäin vaikea hyväksyä, että toinen henkilö ei enää haluaisi olla kanssasi. Uskot ja toivot, että hiillos olisi edelleen valmis syttymään uudelleen täyteen liekkiin. Meidän on mahdotonta tietää, millaisia ja kuinka suuria toisen ihmisen tunteet todellisuudessa ovat. Pelkäämme myös tulevamme uudestaan hylätyiksi.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Maljojen 8 energioissa

Tuntuuko Sinusta joskus siltä, että elämästäsi puuttuu jotain olennaista, mitä Sinä itse todella haluaisit että elämässäsi olisi? Tunnetko olosi turtuneeksi ja tylsistyneeksi ja tiedät myös, että asioiden muuttuminen vaatisi luopumista jostakin ja muutosta elämässäsi?

Jostain tutusta ja rakkaasta pitäisi luopua, nyt on irtipäästämisen aika. Luopumisen oppiläksy on yksi niistä raskaimmista. Joissakin tapauksissa kyse voi olla parisuhteesta, työpaikasta, asunnosta tai lemmikkieläimestä.

Jatkamalla eteenpäin jätät taaksesi jotain tuttua ja turvallista, mutta se on pakko tehdä jotta saavuttaisit elämässäsi jotain suurempaa mistä olet ehkä aina haaveillut.

Käänteisenä tämä kortti voi merkitä kyvyttömyyttä päästää irti menneestä.  Se myös kertoo siitä, että ensimmäisillä treffeillä olisi hyvä kertoa, jos ei halua juuri hänen kanssaan pitempää ihmissuhdetta.

Soittelemisiin, Serena, 246.