Nuori punkyhtye muutti sitten ihan New Yorkiin asti, mutta täydellinen läpimurto musiikkimarkkinoilla jäi lopullisesti saavuttamatta. Kun englantilainen rumpali Razzle kuoli auto-onnettomuudessa, myös yhtye hajosi sisäisten ristiriitojen vuoksi. Tämä oli aikoinaan erittäin suuri uutinen Suomessa.
Yllätyksenä minulle tuli yhtyeen jäsenten varattomuus, he elivät niin täydellisesti musiikille ja sen tekemiselle, että he eivät voineet tehdä muita töitä elantonsa saadakseen.
Julkisuudessa iloinen, positiivinen ja sosiaalinen Monroe eristäytyi ajoittain täydellisesti niin ettei kukaan saanut häneen yhteyttä. Hänellä oli suuria tragedioita elämässään, kuten ensimmäisen vaimon kuolema köyhyyden lisäksi.
Monroe on puhunut hyvin vähän julkisuudessa huumeiden käytöstään, näistä puhuttiin dokumentissa jonkin verran. Tyttäreni totesi nykyisen Andy McCoyn nähdessään, että tuosta hän tulee näkemään yöllä painajaisia.
Soittelemisiin, Serena, 246.