Oma pyhättö

Meille on tärkeää, että kotonamme on jokin paikka missä voimme esimerkiksi meditoida ja rentoutua. Eristäytyä muusta maailmasta niin ettei kukaan muu voi meitä häiritä siellä. Sinä voit rakentaa vaikka johonkin huoneen nurkkaan itsellesi pienen alttarin, jossa voi olla esimerkiksi joku patsas, kynttilöitä ja kristalleja. Tuoreet kukatkin tuovat runsaasti hyvää ja positiivista energiaa huoneistoosi.

Jos kotiisi ei mahdu alttaria, voit hakeutua metsäniitylle tai järven, joen tai meren rantaan rauhalliseen paikkaan meditoimaan ja lataamaan akkujasi. Metsässä ja vesistöjen lähellä on paljon niin sanottuja negatiivisia ioneja, mikä merkitsee sitä että siellä on myös runsaasti enkeleitä ja valonauttajia.

Meille on hyväksi päivittäin viettää jonkin verran aikaa ihan itseksemme ilman mitään häiritseviä tekijöitä, koska se auttaa meitä enemmän jaksamaan arjessa.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Valonauttajistamme

Jos mieleesi tuli ajatus, miksi nimenomaan metsässä tai vesistön lähellä olisi hyvä meditoida, tulet saamaan siihen vastauksen. Näissä paikoissa on paljon niin sanottuja negatiivisia ioneja, eli enkeleitä ja valonauttajia on paikalla erittäin paljon.

Kun tyhjennät mielesi arkipäivän hyvinkin stressaavista asioista, mielessäsi tulee olemaan tilaa korkeavärähteisimmille enkelien, valonauttajien ja myöskin Sinun oppaidesi viesteillesi. Meillä jokaisella on henkioppaita, ja mitä enemmän etenemme henkisellä polullamme, sitä enemmän meillä tulee olemaan oppaita elämänpolullamme. Nämä oppaat saattavat myös vaihtua kun etenemme enemmän henkisesti.

Meille on tärkeää kuunnella intuitiotamme, koska siinä on usein juuri näiden rakkaudellisten auttajiemme viestejä. He tähtäävät siihen, mikä meille on parasta korkeimman itsemme kannalta.

Soittelemisiin, Serena, 246.