Riippuvuuksista tulee yleensä mieleen tupakka, huumeet ja alkoholi. Nykyään lapset, nuoret ja aikuisetkin voivat olla erilaisista maksullisista peleistä riippuvaisia.
Mutta niinkin yksinkertaisesta asiasta kuin ruoka voi olla riippuvainen. Usein ihmiset lohduttavat itseään syömällä jotain makeaa ja hyvänmakuista tai suolaista ja energiatiheää naposteltavaa. Annoskootkin voivat olla liian isoja kulutukseen nähden.
Epäterveelliset ruoat ovat sangen edullisia terveellisiin ruokiin nähden. Senkin takia niitä on helppo hankkia ja niihin on myös tyypillistä jäädä koukkuun. Tämä voi aiheuttaa syyllisyyttä, ahdistusta, masennusta ja itseinhoa.
Usein napostelemalla voidaan paeta tylsyyttä ja ahdistusta, mutta noidankierre syntyy kun alat himoita yhä enemmän ja enemmän niin sanottuja kiellettyjä ruokia. Ei saisi olla kokonaan kiellettyjä ruokia, annoskokoa ja määriä tulisi vain rajoittaa. Napostelun tulisi kohdistua hedelmiin ja esimerkiksi dipattaviin kasviksiin.
Soittelemisiin, Serena, 246.