Surun käsittelystä

Luin artikkelin, jossa kerrottiin kun Englannin nykyinen kuningas Charles kertoi prinssi Harrylle äitinsä menehtyneen auto-onnettomuudessa. Pala nousi kurkkuuni, kun luin Charlesin vain koskettaneen kädellään jonkin aikaa nuoren prinssin polvea ja kertoneen kaiken kyllä järjestyvän ennemmin tai myöhemmin. Sen jälkeen Charles oli poistunut paikalta.

Prinssillä oli ilmeisesti ollut nuorempana nanny eli lastenhoitaja, jonka tuki jo 8 -vuotiaalla prinssillä nyt puuttui. Kukaan ei halannut ja tukenut häntä eikä antanut aikuisen tarjoamaa tukea järkyttävässä kriisitilanteessa.

Tämä tapaus, äidin varhainen tapaturmainen kuolema on vaikuttanut ratkaisevasti nuoren prinssin elämään. Kuollessaan prinsessa Diana oli epätoivottu ja  skandaaleja herättävä henkilö hovissa. Käsittääkseni koko tapaus yritettiin lähinnä vaieta kuoliaaksi, mikä tietysti oli maailmanlaajuisen huomion vuoksi haasteellista.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Vanhan loppu ja uuden alku – tarottulkintaa

Nostin jo kolme tarotkorttia tammi- helmikuun vaihteeseen. Pienen Arkanan kortit kertovat pienemmistä arkipäivän tapahtumista ja Suuren Arkanan eli niin sanottujen Suurten salaisuuksien kortit ovat voimakkaampia ja pitkävaikutteisia kortteja.

Ensiksi nostinkin Kuolema -kortin, joka merkitsee jonkin ajanjakson päättymistä ja uuden alkua. Kuolema -korttia yleensä pelätään jo sen synkän ulkonäön vuoksi, vaikka se ei suinkaan merkitse fyysistä kuolemaa. Mutta menneet jäävät konkreettisesti taakse ja uusi aloitetaan tyystin puhtaalta pöydältä.

Kortti merkitsee myös perinpohjaista muutosta. Kortissa usein oleva ruusu merkitseekin nimenomaan kuoleman kauneutta ja suurta muutosta. Mutta yhden oven sulkeutuessa toinen ovi avautuu. Sanotaankin että vain muutos on pysyvää.  Jo aikansa eläneet asiat jäävät tämän kortin myötä menneisyyteen ja tulossa on parempaa.