Vaativa ihmistyyppi

On olemassa erittäin vaativa ihmistyyppi, jota voisi kutsua korkean konfliktin ihmisryhmäksi. Heidän kanssaan asioiminen on haastavaa ja vie erittäin paljon energiaa. Heille on tyypillistä että he eivät koskaan näe vikaa itsessään, vaan pyrkivät syyttelemään muita ihmisiä jopa omista virheistään. Heidän kanssaan oleminen on kuluttavaa ja ahdistavaa.

Heille on myös tyypillistä niinsanottu mustavalkoinen ajattelu, eli asiat ovat joko erittäin hyviä tai hyvin pahoja, sitä kultaista keskitietä ei löydy. Heillä voi olla erittäin voimakkaita ja rajuja tunnereaktioita. Yleensä he voivat yrittää peittää näitä vaikka ne vaikuttavat heidän käytökseensä.

Joidenkin ihmisten kanssa on ihan luonnostaan helpompi olla kuin toisten kanssa, sillä he ovat jotenkin rennompia eikä sinun tarvitse olla jännittynyt heidän seurassaan.

Soittelemisiin, Serena, 246

Tarottulkintaa heinäkuulle

Menivätkö heinäkuun helteet jo ohi, koska nyt on muutaman päivää sadellut ja ollut jo koleaakin. Päätin nostaa meille heinäkuun kunniaksi tarotkortteja. Ensin pakasta nousikin meille Miekkojen viisi. Miekathan ovat ajatuksia ja mahdollisia pelkoja, tässä tapauksessa kyseessä on nimenomaan tappion pelko.

Kyseessä voi olla konflikteista kertova tilanne, joku voi käyttäytyä ylimielisesti ja päälle päsmäröidä liikaa.  Kyseessä on sanallinen yhteenotto, ylimielinen ja röyhkeä käytös. Mieti, voitko todella jatkaa tälläistä käytöstä, tuleeko kukaan enää jäämään sinun ystäväksesi.

Jos olet toinen kiusattu tai alistettu osapuoli, voit vain kävellä pois paikalta, sillä kiusaajalla on usein paljon omia sisäisiä traumoja ja ongelmia, joita hän purkaa läheisiinsä huonolla käytöksellään. Kyseessä voi olla perheen tai työpaikan välinen konflikti.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Lasten kanssa

Oletko joutunut keskustelemaan lastesi kanssa vallitsevasta maailmantilanteesta, kuten sodasta? On täysin normaalia, että ajatukset sodasta aiheuttavat ahdistusta, pelkoa, vihaa ja surua niin lapsissa kuin aikuisissakin.

Tärkeää on selvittää, mitä lapset tietävät asiasta jo etukäteen. Lapsille kannattaa sanoa, että me olemme turvassa ja ihmiset ympäri maailmaa tekevät kovasti töitä saadakseen aseellisen konfliktin loppumaan ja rauhan syntymään. Jokaiseen kysymykseen ei ole pakko löytyä vastausta. Vastauksia kannattaa etsiä vain luotettavista lähteistä, kuten kansainvälisten järjestöjen sivuilta.

Lapsille voi kertoa siitä, miten avuntarvitsijoita autetaan. Tunne siitä että tekee itsekin jotain hyvää,  saa usein mielen tuntumaan paremmalta. Lapsen vointia kannattaa tarkkailla ja häneltä voi kysyä, miltä hänestä tuntuu ja miten hän voi. Hänen on hyvä tuntea, että luotettava apu on aina lähellä.

Soittelemisiin, Serena, 246.