Miekkojen kuusi energia

Seuraavaksi nostin meille kortteja heinäkuun alkuun, ja klassisesta Alisteir Crowleyn pakasta nousikin meille ajatuksia ja sanoja kuvaava miekkojen kuusi -kortti pienestä arkanasta. Miekkojen kuusi kertookin meille muutosvaiheesta, on aika siirtyä kohti uusia haasteita menneisyyden jäädessä taakse.

Voimme jäädä kaipaamaan nostalgisesti menneitä aikoja, vaikka ne eivät ole olleet helppoja.  Tuntematon pelottaa meitä aina uusine mahdollisuuksineen. Sinun pitää kumminkin tarkastella asioita realistisesti, sellaisina kuin ne on eikä sellaisina kuin haluaisit niiden olevan. Eli sinun pitää nyt käyttää järkeä ja logiikkaa.

Tämä kortti voi myös kuvata etäisyyden ottoa nykytilanteeseen, muuttoa tai ehkäpä matkaakin, mahdollisesti veden yli. Kun jätät taaksesi niitä asioita, jotka eivät ole henkisesti sinulle hyväksi, teet tilaa uusille ja raikkaille energioille. Älä anna sijaa ahdistukselle tai peloille.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Rakkaudesta

Jotkut ihmiset sanovat, että vasta sitten kun on saanut lapsia, tietää millaista todellinen rakkaus on. Rakkauden sanotaan olevan ehdotonta, eli se tarkoittaa itsensä antamista toiselle ihmiselle täysin ehdoitta. Rakkaus on ennen kaikkea toisen ihmisen hyväksymistä, täyttä ymmärtämistä ja kunnioittamista.

Kumminkaan toinen ihminen, jota rakastamme, ei ole täydellinen. Hänelläkin on omat haasteensa ja ongelmansa. Ketään ei ole tarkoitettu olemaan koko ikäänsä vain yhden tietyn ihmisen kanssa.

Koska meillä kaikilla on sekä positiivisia että negatiivisia ominaisuuksia. Meidän tulee työstää itsessämme kulloinkin tarvittavia ominaisuuksia. Rakkaus ei aina ole helppoa, koska kummallakin osapuolella on yleensä toista osapuolta ärsyttäviä ominaisuuksia, joiden kanssa täytyy oppia elämään. Sanotaan, ettei toista ihmistä pysty täysin muuttamaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Asenteen merkitys

Millainen asenne Sinulla on elämään? Ajatteletko yleensä asioista tai ihmisistä positiivisesti vai ajatteletko ettei tästä tule yhtään mitään, on ihan turha edes yrittääkään. Omaksumamme asenne on erittäin tärkeä, koska se saa meidät joko torjumaan tai hyväksymään edessämme olevia asioita.

Asenteemme voi olla kaiken kokemamme ja mitä olemme elämässämme oppineet loppusumma. Myös ihmisillä, joita olemme kohdanneet matkamme aikana, on suuri merkitys siihen, miten asennoidumme edessämme oleviin haasteisiin.

Kun meillä on positiivinen asenne uusiin asioihin, jaksamme vielä innostua ja kiinnostua uuden oppimisesta. Voimme myös arvostaa itseämme ilman pelkoa muiden suhtautumisesta meihin. Osaamme myös aidosti arvostaa omaa elämäämme ja muita ihmisiä. Olemme rohkeita ja suhtaudumme positiivisesti elämään ja muutoksiin.

Soittelemisiin, Serena, 246.