Itsetunto

Minulla on myös James Van Praagh in Opastavat Sielun Taival oraakkelikortit. Nostin meille kortin johdatukseksi, ja pakasta nousi meille viestiksi Itsetunto. Meidän pitää tiedostaa, että meillä on sielunlahjoja, jotka hyödyttävät sekä minua että muita.

Toiset on nimittäin erittäin helppo nähdä parempina kuin mitä itse on, tämä on pelkästään egon laatima ansa. Toiset meistä vaan pystyvät tuomaan lahjansa paremmin esille kuin me muut. Jokaiselle meille on suotu ainutlaatuiset kyvyt, meitä ei ole maan päällä kahta samanlaista.

Sinun kannattaa kirjoittaa vaikka paperille kymmenen hyvää kykyä, mitä sinulla on. Sinä et ole täällä sattumalta, vaan olemisellesi on täällä tarkoitus. Sinä olet uskomattomien lahjojen ja oivallusten aarrearkku. Säilytä itseluottamus.

Huhtikuisin terveisin, Serena, 246.

Tasapainon tärkeys

Nostin jälleen meille kortteja suomalaisen Hanna-Leena Sabelströmin laatimista Sonja -enkelikorteista, joista meille nousi enkelin viestinä kortti Tasapaino. Tasapaino on monella tapaa tärkeää meidän elämässämme. Työn ja vapaa-ajan tulisi olla tasapainossa keskenään elämässämme kuten myös treenamisen ja levonkin, kuten myös yhdessäolon ja yksinäisyydenkin.

Tunteen ja järjenkin tulee kohdata, eli olla tasapainossa. Jos teemme päätöksiä elämässämme vain pohtimalla ja järkeilemällä pelon sekaisilla ajatuksilla, silloin egomme on päättävässä roolissa. Tällöin voit pyytää apua arkkienkeli Zadkielilta, joka voi tuoda tilanteeseen puhdistavaa muutoksen voimaa violetilla liekillään.

Mutta jos hiljennymme pohtimaan asiaa rakkaudellisesti enkeliemme opastuksella sydäntämme kuunnellen, pääsemme ratkaisuun joka on korkeimmaksi parhaaksemme. Tällöin voimme tuntea ikään kunin enkelin halauksen ja mielemme tuntuu kevyeltä ja onnelliselta.

Tasapainottavin terveisin Serena, 246.

Sonja-enkelikortit: Tasapaino

Eilen illalla tiktokissa nostelin taas enkelikortteja, parin vanhan tutun lisäksi meille tuli enkelikortti Tasapaino. Enkelit lähettävät nyt meille viestiä, että jos olet odottanut jonkin asian tapahtuvan, se hetki on nyt vääjäämättä lähestymässä. Sinun pitää nyt kumminkin olla kärsivällinen. Tunteiden ja järjen tarpeiden on nyt aika kohdata.

Jos teet päätöksiä pelko sydämessäsi, silloin varsinainen päätöksenteko jää sinun egollesi. Nyt sinun pitää meditoida ja pohtia sitä, että mitä sydämesi sanoo tämän päätöksen tekemisestä. Kun päätöksesi on tehty sydämellä, voit tuntea ihan kuin enkelin siiven kosketuksen ja lämmön valtaavan sydämesi ja keventyvän. Sydämellä tehdyt päätökset ovat aina korkeimmaksi parhaaksesi.

Voit myös pyytää arkkienkeli Zadkielia auttamaan sinua  päätöksenteossa ja puhdistamaan energiota violetilla valollaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.