Maaliskuun tuulet

Itseäni ainakin piristi tosi paljon, kun katsoin ulos ja näin auringon paistavan kirkkaasti täydeltä terältä. Nyt on kevät tulossa ihan täysillä. Vanhan sanonnan mukaan maaliskuu maata näyttää, ja jotkut tiet alkavatkin olla jo sulia.

Ensi viikko minulla on lomaa ihan perinteisesti, koska minulla on jälleen syntymäpäivä. Kun olin lapsi, koulun talviloma osui aina sille viikolle kun synttärini olivat. Muistan kun hiihdin tai kävelin silloin keväisillä kantavilla kestohangilla.

Iloksemme ensi viikolla vietetään jälleen myös kansainvälistä naistenpäivää. Sehän on tietenkin päivätty juuri minun syntymäpäivälleni kunniakseni.

Enää nykyään en pompi riemusta, kun vuosia tulee lisää ja lisää, mutta elämä jatkuu. Otetaan seuraaviin postauksiin tarotkortteja maaliskuulle.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Ihana Aurinko

Viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpinä meille nousi korkeaenerginen Suuren Arkanan kortti Aurinko. Se kertoo meille myös auringonpaisteen lisääntymisestä ja kevään sekä kesän lähestymisestä.  Aurinko kuvaa iloa, lämpöä ja huolettomuutta.

Uskallat olla vapaa, villi ja onnellinen sekä nautit täysin rinnoin elämästä. Voit jättää itsekriittisyyden tunteet menneisyyteen ja antaa palaa täysillä ilman huolen häivää. Aurinko lupaa myös vastoinkäymisten jäävän menneisyyteen ja onnekkaita sattumuksia olevan edessä päin.

Rakkauselämälle Aurinko -kortti lupaa myös hyvää ja sinkuille on mahdollisuuksia löytää sopiva kumppani. Voi olla mahdollisuuksia kihloille, häihin tai jopa vauvaunelmat voivat toteutua. Myös talous- ja raha -asioille Aurinko tuo noususuhdannetta. Ilmankos voimme olla vapaita, onnellisia ja huolettomia, kun universum tarjoaa meille parhaimpia puoliaan.

Soittelemisiin, Serena, 246.

Masennuksesta

Moni meistä masentuu, kun aurinko lakkaa paistamasta ja tulee pitkä ja pimeä syksy. Ehkä juuri pimeyden ja kylmyyden vuoksi elämä alkaa tuntua toivottomalta ja tarkoituksettomalta. Toinen masennusbuumi onkin sitten keväällä kun lumet alkavat sulaa, purot solista ja aurinko paistaa jälleen lämpimästi.

Kuka tahansa meistä voi masentua, se ei tarkoita että olisit jotenkin huonompi tai heikompi kuin muut. Masennukseen liittyy tietty toimintakyvyn lamaantuminen, eli et saa aikaan niin paljon kuin yleensä saat.

Masennukseen saat apua keskustelemalla lääkärin tai terveydenhoitajan kanssa, masennuksen hoitoon käytetään sekä terapiaa että lääkitystä. Masennuksen kanssa ei kannata jäädä yksin. Yritä edes käydä pienellä kävelyllä ja muista tehdä asioita joista saat iloa ja hyvän mielen.

Soittelemisiin, Serena, 246.

 

Tarottulkintaa syyskuulle

 

Hei, syyskuu on koittanut ja niinhän sitä ulkona jo sataa ripottelee ja illat ovat olleet viileitä jo jonkin aikaa. Elokuun tarotkatselmuksen lopetin korttiin Lanttien viisi, johon liittyykin myös työhön ja asumiseen liittyvät huolet. Niinhän se sähkön hinta on noussut kohisten, ja hallitus jopa suunnittelee helpotuksia sähkölaskuihin huonotuloisille ja alvin alentamista sähkölaskuista.

Lähimenneisyyteen nousi suuren arkanan kortti Kohtuus. Kortissa oleva enkeli on tukenamme tulevissa haasteissa. Hän on maadoittunut toinen jalka tiukasti maassa, mutta toinen jalka on alitajunnan syvissä syövereissä vedessä ollessaan. Huomaatteko,  miten vesi menee maljasta maljaan sivuttain fysiikan lakien vastaisesti, mutta enkeleille on tämäkin mahdollista.  Tämä kortti kertoo myös luovuudesta ja taiteista, monihan maalaa tai tekee muuta luovaa syksyllä. Takana oleva polku vuorelle ja aurinko kuvaavat myös syksylle ominaisia uusia alkuja.

Kortti muistuttaa siitä, ettet ole yksin. Sinulla on enkelit ja useimmilla ainakin läheiset tukenaan. Tällä kortilla on myös paranemisen merkitys sekä henkisen kehityksen.

Jatkan seuraavissa postauksissa näistä kahdesta muusta kortista.

Soittelemisiin, Serena, 246.