Lasten oikeuksien viikko

Jo yli 30 vuoden ajan on vietetty lasten oikeuksien viikkoa ja päivää. Ensi sunnuntaina vietetään lasten oikeuksien päivää. YK:n lasten oikeuksien sopimus  on Yhdistyneiden Kansakuntien ratifioima sopimus, jonka laatimisessa myös Suomi on ollut aktiivisesti mukana.

Tällä sopimuksella turvataan kaikkien alle 18-vuotiaiden oikeudet ihan lain tasolla. Lasten elämän turvallisuutta ja oikeuksia pyritään suojelemaan, edistämään ja turvaamaan.

Lapsen etu pyritään selvittämään jokaisen lapsen kohdalla yksilöllisesti ja tapauskohtaisesti. Arvioinnissa suoritetaan myös tulkintaan jokaisen lapsen kohdalla erikseen. Pyritään myös panostamaan lapsen yleiseen hyvinvointiin, koulutukseen ja terveyteen. Lapsille pyritään turvaamaan hyvät vuorovaikutussuhteet, niiden laatu ja merkitys.

Hyvinvointiyhteiskunnassa päästään yleisimmin parempaan tulokseen kuin kehitysmaissa ja kolmannen maailman valtioissa.

Soittelemisiin, Serena, 246.