Joulua edeltävä viikko

Monen mielestä on tärkeää, että jouluna olisi lunta. Tottahan toki lumi tuo sen joulun tunteen ja kirpeä pakkassää on hienon näköistä, kun puut ovat lumessa ja kuurassa sekä ilmassa on tietty talven kirpeys.

Tänä aamuna märkää lunta ja räntää tuiskutti, tiet olivat liukkaat ja ruuhkaiset. Jalat kastuivat mukavasti lumessa tarpoessa. Ilma oli muuttunut kovasta pakkasesta miltei nollakeliksi parissa päivässä. Auton ikkunoiden jäästä skrapaaminen on niitä asioita, joista en varsinkaan talvessa pidä.

Toivon että jouluna ei tulisi paljon kolareita, kun ihmisiä on huonossa säässä paljon liikkeellä. Moni ajaa turhan kovaa, joten onnettomuuksia voi sattua varsinkin liukkaalla säällä.

Itselläni on vielä muutamia joululahjoja pakkaamatta ja jouluruokia pitää vielä hakea. Kinkun paistaminen uudella uunilla hieman jännittää, mutta eiköhän sekin onnistu.

Ihanaa joulunalusaikaa, Serena, 246.